keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Suomalaisia keskitysleirejä ei ollut. YLE valehteli

MOT esitti taas vanhan valheen suomalaisista keskitysleireistä partisaanien tihutöistä kertoneessa ohjelmassaan. Kyseessä on röyhkeä valhe, ihan holohoaxin veroinen. Ohjelma vihjaili, että partisaan-iskut olisivat olleet kosto venäläisten kuolemista keskitysleireillä. Ohjelma myös väitti, että kuin yhteisestä sopimuksesta molemmista olisi vaiettu Neuvostoliiton aikana. Todellisuudessa mädätysvoimat ovat säännöllisin väliajoin ottaneet esille siirtoleiriaiheen ja väittäneet aina uudelleen, että asiasta oilisi siihen asti vaiettu. MOT väitti koko partisaaniaihetta käsittelemättömäksi. Tosiasiassa aiheesta on jo monta ansiokasta tutkimusta. Kysymys on siitä, että aiemmin eivät "oikeaoppiset" tutkijat ole avautuneet tiettyjen piirien mielestä oikealla tavalla. Nyt syyllistettiin lisäksi Suomen viranomaisia siitä, että kyliä ei evakuoitu. Puhuttiin jopa ihmiskilvistä, jotka hidastaisivat venäläisten mahdollista etenemistä. Ihmiskilpiä kuitenkin käytetään yleensä silloin, kun vastapuolella on ihmishenkiä kunnioittava vihollinen. Lisäksi Puna-armeijaa olisi hidastanut nimenomaan alueen evakuointi ja kylien tuhoaminen. Juuri tästä syystä Lappi poltettiin ja tosiasiassa tämä saattoi vaikuttaa osaltaan siihen, että Stalin ei edennyt Lappiin. Ainakin se olisi ollut tuskallista pelkkien telttojen kanssa.

Ensinnäkin suomalaiset eivät pyrkineet siviiliväestön tuhoamiseen. Leirit perustettiin partisaanivaaran vuoksi välittömästi. Aluksi oli alueita, joissa venäläisväestö ei ollut leireissä. Pian sielläkin oli perustettava siirtoleirit, koska partisaani-iskuja alkoi esiintyä. Väestö ei ollut luotettavaa. Totta on, että venäläisväestö aiottiin sodan jälkeen siirtää Venäjälle. Kauhistelkoon tätä ken haluaa. Toisaalta leireissä väestöä oli juuri kätevintä huoltaa.

Suomalaiset eivät kohdelleet myöskään leiriläisiä huonosti. Heidän eteensä tehtiin kaikki mahdollinen. Muistan erään uutispätkän, jossa päiviteltiin juuri vallatun alueen väestössä esiintyvää riisitautia ja kerrottiin siirtoleirille olleen matkalla lääkkeitä mm. tähän vaivaan. Riisitauti jo kertoo siitä, että ihan hyvin ei väestö voinut jo suomalaisten saapuessa. Tosiasiassa Itä-Karjalassa oli erittäin kurjat olot Neuvostoliiton hallinnon aikana. Myös venäläisväestö oli kärsinyt puutteesta. Se, että väestöä kuoli heti suomalaisten käsissä, kertoo syylliseksi juuri vastapuolen. Hyvinvoiva ihminen kestäisi melko kovaakin puutetta viikkokausia. Lisäksi on todettava, että leiriolosuhteissa kulkutaudit saattavat tehdä selvää jälkeä, vaikka asukit olisivat ihan normikunnossa. Esim. suomalaislapsia joutui erääseen pakolaisleiriin 1944 Ruotsiin, jossa heistä hyvin monta kuoli pilkkukuumeeseen, joka leirissä oli puhjennut. Neuvostoliittoa vaivasivat tuolloin muutenkin erinäiset taudit ja olot olivat ankeat. Suomalaiset totesivat joutuneensa vastaamaan keskimäärin melko huonokuntoisesta väestöstä.

Olen lukenut aiheesta Gunnar Rosénin kirjoittaman kirjan Suomalaisina Itä-karjalassa (1998). Tässä kirjan esittelyä ilmeisesti takakannesta (poimittu antikvariaatti-sivustolta): "Teos perustuu aiemmin julkaisemattomaan Itä-Karjalan lääkintäkomentajan Aarne Vallen yksityisarkistoon ja Suomen Punaisen Ristin arkistoaineistoon. Näiden lähteiden valossa kuvataan kenttätyötä, joka kohdistui yhtä hyvin venäläiseen kuin karjalaiseen väestöön sekä asenteiden kehitystä sotilashallinnossa ja SPR:n työntekijöiden keskuudessa. Itä-Karjalaan luotiin kesken sodan kattavampi terveydenhuolto- ja sosiaalijärjestelmä kuin samanaikaisessa Suomessa. Lapsikuolleisuus aleni puoleen ja siviilien aikuisten suomalaiselle tasolle. Puolueeton ruotsalais-sveitsiläinen retkikunta kiitti suomalaismiehitystä esimerkillisen inhimilliseksi."

Totta on, että leirien asukkaita ei voitu lihottaa välittömästi suomalaisten saavuttua. Esim. seuraavalta sivulta voimme nöhdä syyn:

http://www.jyrkinen.fi/historia/elintarviketilanne-1941-1942.html

Suomi oli tuonut jo rauhan aikana melkoisen osan elintarvikkeistaan ja maataloustuotteista ulkomailta. Omavaraisuusaste heikkeni huomattavasti myös silloin, kun NL ryösti Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan Suomelta. Alue oli ollut tärkeä maatalousalue. Toisaalta siis sota tyrehdytti tuonnin ja tätä kehitystä nopeuttivat valuutta- ja talousongelmat. Nyt sitten Suomi ei ollut edes viljan suhteen omavarainen ja samaan aikaan seurasi kaksi huonoa satoa. Erityisesti vuoden 1941 sato oli erittäin huono. Samaan aikaan oli Jatkosotaan mobilisoitu 550 000 miehen armeija, jota ei voitu pitää nälässä. Samaan aikaan tuyli kerralla huolehdittavaksi miehitetyn alueen koko väestö, jolta Stalin oli vienyt kaiken peräytyvän armeijan mukana. Varastot ryöstettiin ja tuhottiin vetäydyttäessä, joten suomalaisilla oli kova tehtävä. Lisäksi suomalaiset saivat koko sodan aikana ottamansa vangit lyhyen ajan kuluessa kesällä ja syksyllä 1941. Vain Saksan vilja-apu ehkäisi laajan ja tuhoisan nälänhädän. Silti väestö Suomessa kärsi kovaa puutetta. Ilman mustaa pörssiä ja vain korttiannoksilla elämistä yrittäneet kuolivat usein.

Edellä esitetty ei siis merkitse sitä, että alueen väestölle ei olisi voitu antaa tarpeeksi ravintoa. Kyllä sille annettiin niin paljon kuin vain pystyttiin. Venäläisten annos oli muistaakseni astetta pienempi, mutta kyllä sillä eli. Jo valmiiksi heikko terveystilanne saivat alun vaikeassa järjestäytymisvaiheessa aikaan kuolemantapauksia. Ei ole mitään todisteita siitä, että kyse olisi ollut mistään laiminlyönneistä. Hyvä sato 1942 saivat Saksan viljantuonnin kera asiat maassamme siedettäviksi. Samaan aikaan oli alueen hallinto jo saatu toimimaan kelvollisesti. Nälkätalvena 1941/42 siis kuolema korjasi pahiten Rosénin kirjan mukaan suomalaiset nimenomaan saivat alueen olot paremmiksi siitä, mitä ne olivat olleet. Se on yksi osasyy siihen, että kuolleisuus väheni jo ennen kesää. Stalinin syntejä on tässä kasattu suomalaisten niskaan ovelasti esitetyllä propagandalla. Myös Suomessa. Putin tietenkin pystyy aina nostattamaan valhetodistajien armeijan. Valehtelijoilta voisi todellakin kysyä, kuinka ihmeessä ihmiset alkavat kuolla käsiin heti, ei vasta sitten, kun puutetta on kestänyt jonkin aikaa. Syyllinen on Stalin siis poltetun maan taktiikkansa, väestön heitteille jättämisen ja Suomen ja Euroopan nälkäsaarron kautta, viimeisin tietenkin liittolaisensa Britannian kanssa.

Gunnar Rosénin mukaan alueen ihmisten hyväksi aloitettiin välittömästi humanitäärinen työ. Se ei liittynyt mihinkään sotaonnen kääntymiseen, kuten mädättäjien edustajat Ylikangas ym. ovat esittäneet sotavankikuolemista ja juutalaisluovutuksista käytyjen keskusteluiden yhteydessä. Hän kuvaa suomalaismiehittäjien tehneen vuosien kuluessa jättiläistyön alueen siviilien hyväksi. Niin karjalaisten kuin venäläistenkin. Kuten kirjassa sanotaan, alueen olot kohenivat rutkasti siitä, mitä ne olivat olleet Stalinin hallinnon aikana. Väestö sai osakseen parempaa kohtelua kuin emämaan väestö. Totta kai kuolleita olisi muutenkin ollut vuosien aikana. Tuolloinhan lapsikuolleisuus oli suurta Neuvostoliitossa. Osin vielä Suomessakin. Kaikki kuolleet on pyritty lukemaan suomalaisten syyksi. Totta kai kuolleita oli alussa turhankin paljon. Mielestäni on näytetty toteen, että syyllinen niihin oli lähes täysin juuri edellinen hallinto ja sota-ajan puute sekä sodan aiheuttama epäjärjestys. Suomalaiset tekivät vankien eteen käytännnössä kaiken mahdollisen. Eikä kokonaismäärä kuolleiden osalta edes päätä huimannut. Oliko niitä nyt muutama tuhat. Missään tapauksessa niillä ei voida syyllistää suomalaisia tai Suomen viranomaisia, ajan aatteita ym.

Suomen ottamia sotavankeja kuoli suhteessa enemmän kuin Saksan ottamia puna-armeijan vankeja. Sekä Suomi että Saksa tekivät kaiken voitavansa tässäkin asiassa. Sotavankien osalta kuolleisuuteen vaikutti melko paljon logistiikka ja taisteluiden luonne. Sekä suomalaiset että saksalaiset saivat vankinsa kerralla ja kaukana emämaasta, vihollisen tuhoaman alueen keskeltä. Lisäksi mottitaisteluissa saarretut olivat usein nähneet nälkää jo kauan ennen antautumistaan. Monet olivat aivan lopussa. Tämä korostui Aunuksessa Kaskanan motin vankien osalta. Monet keräiltiin harhailemasta metsistä. He olivat hyvin huonossa kunnossa. Sotavankien kuolleisuudella on myös syyllistetty säännöllisesti Suomea ja aivopesty kansaa uusien aatteiden ja globalismin taakse. Kyse on törkeästä valehtelusta ja panettelusta. Vankeja oli paljon maataloissa töissä, jolloin he saivat ruokaa siinä missä isäntäväkikin. Tietenkin aluksi oli paljon vankeja ja maa elintarvikekriisissä. Tällä on ollut osaltaan vaikutusta siihen, että vankeja kuoli. Tätä ei voida kiistää. Mielestäni on kuitenkin ilman muuta selvää, että suuri osa kuolleista on tullut em. logistiikkaongelmien ja huonon lähtötilanteen vuoksi. Erityisesti on mielestäni selvää, että vankeja olisi ruokittu paremmin, jos siihen vain olisi pystytty. Eivät he massoittain kuolleetkaan.

Näissä asioissa on tutkijat ja media, koko maa valjastettu mädättämään ja aivopesemään ihmisiä valheilla. Kyse ei ole vain häviäjien painostamisesta ja alistumisesta. Tietenkin hävinneitä osapuolia mädätetään pahemmin kuin muita, ainakin aluksi. Suomessa on monessa asiassa alettu ottaa mallia Saksasta. Meno on ollut aika hurjaa. Silvennoinen on keksinyt Einsatz-ryhmiä ja sen kautta olemattomia hirmutekoja. MOT-vöki on kuvitellut jo olemattomia tuholeirejä Lappiin. Nyt siis aina, kun suomalaisten käsrsimyksistä puhutaan ja Puna-armeijan tekemistä vääryyksistä, on kaikkeen syy aina suomalainen (kuten Saksassa  saksalainen). Saksassa ei voida surra omia muistuttamatta, että heidän puoli muka oli tenyt vastaavaa tai siis pahempaa ja että jos muistellaan, niin kaikkia uhreja pitää muistaa tai oikeastaan enemmän vastapuolen ja että syyllinen on oma väki täydellisesti.
Ihmiskilpiväitteistä onkin puhuttu jo paljon ja tutkijoiden ym. kommentteja voi lukea esim. ohjelman omilta sivuilta. En viitsi puuttua siihen. Hirvittää ajatella todellakin, kuinka vastassa oli jo kymmeniä miljoonia ihmisiä murhannut hirmuvalta ja silti kaikki on suomalaisten syytä. Vaikka siviilimurhat olivat osaksi yllätys, vastapuolen luonteesta ei olut epäselvää eikä väestöä missään tapauksessa ajateltu minään ihmiskilpinä. Voisi samssa yhteydessä kysyä, kuinka suuri alue olisi tullut evakuoida. Puoli Suomea? Eikö Lapin polttamisesta ole itketty jo tarpeeksi. Tässä yhteydessä onkin syytä huomauttaa, kuten eräs saksalainen sanoi, että Lappia ei tosiasiassa poltettu pelkästään suomalaisen vihollisen vuoksi poltetun maan taktiikalla. Samalla ajateltiin myös Puna-armeijaa, jonka oletettiinkin pian miehittävän Suomen. Todellisuudessa hävitystä pidettiin myös suomalaisten etuna. Ne suomalaiset, jotka eivät olleet varmoja, pitävätkö vihollisten sanat, olivat varmasti myös salaa kiitollisia Lapin polttamisesta. Se saattoi hillitä miehityshaluja tai haluja liittyä sotaan. Siviilithän saksalaiset evakuoivat Ruotsin puolelle ja kohtelivat heitä korrektisti.

Lisää valehtelua televisiossa

Katselin ulkomaan kanavalta dokumenttiohjelmaa Waterloon taistelusta. Siinä väitettiin, että Napoleonilla ei olisi ollut kansan suosiota Sadan päivän keisarikunnan aikana, vaan vain armeijan. Tämä ei pidä paikkansa. Etenkin talonpojat olivat aivan ekstaasissa. Napoleon oli suojellut heitä koronkiskurien nylkemiseltä ja anastuksilta. Vallankumous oli saattanut talonpojat huonompaan asemaan kuin aiemmin, sillä he olivat täysin lainoittajien armoilla ja uusi isäntä oili paljon armottomampi kuin vanha aatelisto, joka oli sallinut velkojen olla rästissä huonoina vuosina ja joka oli pitänyt huolta talonpojistaan. Vanhat vallankumoukselliset elättelivät myös toiveita uudesta vallankumouksellisemmasta Napoleonista. Armeijaa oli karsittu rankalla kädellä ja sorsittu, joten armeija todellakin oli jo tämän vuoksi Napoleonin kannalla. Ainoastaan demokraattiset voimat, liberaalit ja tämän suunnan edustajat ns. kolmannessa säädyssä olivat varauksellisia. Heille Napoleon joutuikin lupaamaan vapauksia ja demokratiaa,kunnes olisi saanut paremman otteen hallinnosta.
Ohjelmassa esiteltiin myös petturikandidaatteja vuoden 1815 sotaretkeltä. Marsalkat Douret (D'Erlon) ja Crouchy mainittiin, mutta todettiin, että todisteita ei ollut. Myös väitettiin katastrofiin syylliseksi Neytä, vaikka tämä tunnetusti joutui keskelle valmista taistelua Tienristeyksessä, olkoonkin, että hän antoi Douretille päättömän vastakäskyn. Miksi ei mainittu marsalkka Soultin osuutta? Hänhän johti Douretin harhaan epäselvällä käsialallaan tai jopa tarkoituksella virheellisellä paikannimellä varustetulla käskyllä. Esikuntapäällikkö Soult oli selvästi epäpätevä ja johti taistelua huonosti. Ilmeisesti hänellä ja Neyllä oli todellakin laajat valtuudet ja Napoleon ei kai itse pystynyt kokoajan johtamaan. Sen verran hullua meno oli. Alun perinhän Hougoumontiin eipitänyt kunnolla hyökätä kuin hämäysmielessä. Neyn ratsuväkihyökkäykset ilman kunnollista tulivalmistelua olivat myös jopa päättömiä. Ney vaikuttaa epäpätevältä. Kuningattaren kruunajaisiin Britanniaan myöhemmin kutsuttu Soult hyvin epäilyttävältä. Soult hävisi kaikki taistelunsa englantilaisia vastaan, antautui Etelä-Ranskassa yhtenä kapinamarsalkkana 1814 ja oli sotaministerinä tärkeässä osassa Napoleonin vallankaappauksessa 1815 keväällä.

Voi vain arvailla, miksi Soult jätettiin pois spekuloinneista. Onko miehen syyllisyys tiedossa ja sitä jostain syystä halutaan salailla? Napoleonin ja kv. pankkiirien eturistiriita haluttiin myös unohtaa ja tämähän oli kai tärkein syy sille, miksi pankkiirit lopulta kaatoivat Napoleonin. Ellei tämä ollut alun perin jo suunniteltu juttu muutenkin. Kansa oli tosiasiassa rajusti ja hurmoksessa Napoleonin puolella. Liberaali osa keskiluokkaa ei.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Värää terrorismia Venäjällä

Terrorismia esiintyy taas lähes joka päivä Euroopassa ja Venäjälläkin on taas isketty juniin. On syytä muistutella vähän tuota Venäjän terrorismin historiaa Putinin aikana ja Jeltsininkin. Me vanhemmat ikäppolvet tetenkin tutustuimme pian näiden outoihin taustoihin aikoinaan. Mm. Hannu Yli-Karjanmaa kunnostautui kiitettävästi kokoamalla todisteet Putinin Venäjän falseflag-sodasta. Useinhan keskitytään vain WTC-iskuihin ja Lännen huijauksiin. Monet näkevät Putinin Venäjän jonkinlaisena vastavoimana. Putin ei ole kuitenkaan ns. hyvä diktaattori. Aluksi tiivistelmä siitä, kuinka FSB jäi kiinni yrityksestä räjäyttää kerrostalo Rjazanissa. Lähteenä on Jürgen Rothin kirja Puolan johdon tuhonneesta kento-onnettomuudesta vuodelta 2015. Vanhempi ikäpolvi muistaa ja nuoremmasta asioihin tutustunut osuus, että Rothin lähteet ovat kunnossa.

Rjazan on 520 000 asukkaan kaupunki 200 km kaakkoon Moskovasta. 22.9.1999 klo 21.10 bussikuski Aleksei Kartofelnikov havaitsi asuntonsa edessä (Nowoselow-katu 14) kaksi miestä ja naisen, jotka purkivat säkkejä valkoisen henkilöauton tavaratilasta ja kantoivat niitä vastapäisen talon kellariin. Auton rekisterikilvet olivat hänen mukaansa peitetyt papereilla, jossa oli Rjazanin tunnus n:o 62. Hän raportoi havaintonsa miliisille, joka saapui vasta 2 h päästä, kun auto oli jo ajat sitten kadonnut. Kellarista kuitenkin löydettiin n. 50 kg säkkejä ja sytytin. Andrei Tschernyschov johti tuolloin poliisiosastoa alueella. Häntä haastatteli Novaja Gazetan Pavel Woloschin. Haastattelun mukaan tilannetta pidettiin vakavana. Poliisi käsitti estäneensä terrori-iskun ja bussikuskin pelastaneen satoja ihmishenkiä. Rjazanin piirin yliräjäytysmestari kertoi samoin: ”Siellä oli säkkejä, keskimmäinen leikattuna ja siinä digitaalikello, josta meni johto säkkeihin. Vedin kaiken säkin sisältä ulos”.

24.3.2000 eli kaksi päivää ennen presidentinvaaleja NTV:ssä oli keskustelu aiheesta. Mukana oli talon asukkaita, Rjazanin ja Moskovan FSB:n edustajat ja riippumattomia asiantuntijoita. Nuori asukas kertoi: ”He menivät vastahakoisesti kellariin, sillä monet olivat käyttäneet sitä toilettina. Kun he palasivat, heidän kasvonsa olivat muuttuneet.” Toinen: ”Poliisit alkoivat juosta ympäriinsä ja ajaa asukkaita pihalle soittamalla ja koputtamalla oveen ja pyytämällä heitä äkkiä ulos. FSB:n edustaja kertoi televisiossa: ”Tulin paikalle klo 22.15 ja selitin asukkaille, että kaikki oli kunnossa. Olimme tutkineet kaiken ja kaikki oli puhdistettu. He saattoivat palata asuntoihinsa.” Todellisuudessa kaikki viettivät yön viereisessä elokuvateatterissa. ”Klo 5.30 23.9. asukkaat kuulivat Radio Rossiystä pommilöydöstä. Pommin kerrottiin tulleen räjäytetyksi klo 5.30. Elokuvateatterissa vallitsi hiljaisuus. ”

Tutkimustulosten mukaan syyttäjä avasi jutun samana yönä ja sitä tutki 1200 poliisiviranomaista ja sotilasta, jotka etsivöt tekijöitä. Epäilyttävä puhelkinkeskusteu Moskovasta havaittiin. Valittu numero oli 224, Moskovan FSB-keskus. ”Tulkaa yksitellen Rjazanista. Kaikkialla on poliisin kontrollipisteitä.” Puhelun jälkeen miliisi löysi pian asunnon, josta oli soitettu. Pommin löytämisestä oli kulunut 24 tuntia. Nyt Venäjän sisäministeri ilmoitti, että terrori-isku oli torjuttu. Pian tämän kiisti FSB-päällikkö Nikolai Patruschev: ”Kyse oli ollut harjoituksesta ja säkeissä olisi ollut sokeria.” Eugen Savostjanov, entinen Moskovan FSB-johtaja, ihmetteli tätä Moskovan FSB:n lausntoa: ”En voi ymmärtää tätä. Miten tarvittiin kaksi päivää, ennen kuin kerrottiin kyseessä olleen harjoitus?” Moskovan FSB:n mediavastaava Alexander Zdanowitsch vastasi, että kaikki tapahtumaketjun vaiheet tuli testata. Rjasanin FSB:tä ei informoitu erikoisoperaation salassapidon vuoksi.” Nämä taas olivat nähneet itse sytyttimen ja räjähdysaineen. Erittäin pöyristyneenä reagoi FSB-työntekijä Rjasanista tähän ja julkaisi dokumentin, jossa oli mm. seuraavaa: ”Tämä uutinen yllätti meidät kovin ja se tavoitti meidät juuri silloin, kun oletetun pommin asettajan pidätykseen oltiin juuri valmistautumassa.”. Eli juuri kun FSB-agenttia aiottiin ryhtyä pidättämään, Partushev ilmoitti uutisensa. Talon asukas oli keskustelussa tuohtunut: ”Herrat FSB:stä yrittävät vakuuttaa meille, että kyseessä olisi ollut harjoitus. Emme usko tähän. Olemmeko liian typeriä ymmärtämään, vai valehtelevatko he liian huonosti”. Toinen asukas oli yhtä kriittinen – mikä oli viellä tuolloin Venäjällä mahdollista: ”He pitävät meitä idiootteina. Tutkimustahan johti FSB itse. Tulos oli toki nähtävissä. Pelkään puhua tästä. Mutta en usko, että kyseessä oli harjoitus. Se oli terrori-iskun yritys.” Toinen asukas ihmetteli, kuka oli antanut käskyt. Presidentti vai kuka. Entinen FSB-johtaja E. Savostjanov: ”Oletan, että pommi oli aito ja tässä oli kyse aidosta provokaatiosta, jotta Kaukasus-konfliktia saatettiin kärjistää. Emmekö voi saada selvää vastausta, mitä todella on tapahtunut? Pelkään, että emme tule saamaan”.

Eräs asukkaista kertoi, että säkeissä ei todellakaan ollut sokeria. Hän oli nähnyt kolmen metrin päästä sisällön ja kyse oli ollut granuloista, kuin pienistä nuudeleista ja ne olivat keltaisia. Toimittaja oli ihmetellyt, miksi alueelliset poliisiasiantuntijat eivät olleet tunnistaneet ainetta sokeriksi. Raphael Glimanov, räjäytystutkija: ”Jokainen, joka on joskus nähnyt hexogeenia, ei koskaan voi luulla sitä sokeriksi. Tämän voi varmistaa esim. makutestillä, silä mikään räjähdysaine ei maistu makealta.”
Novaja Gazeta ihmetteli, miksi aineen toteaminen sokeriksi kesti puoli vuotta ja miksi sokeri oli vielä räjäytetty. Jos oli varmaa, että kyseessä oli sokeri, niin miksi vieä tutkittiin? NTV:n tytäryhtiö n Media-Mostin Igor Malashenko kertoi valtavasta paineesta hallituksen ja FSB:n taholta. Ohjelma Ryazan Sugar oli johtanut suuriin ongelmiin. Silloinen tiedotusministeri Michail Lesin oli sanonut mm. niin, että ”NTV-show oli ylittänyt punaisen viivan ja että olimme heidän silmissään lainsuojattomia”. 11.5.2000 Liittovaltion yleinen syyttäjä FSB:n ja Ohajuspoliisin avulla teki ratsian Media-Mostin tiloihin. Igor M sanoo kyseessä olleen koston Tshetshenia-raporteista ja Rjazan-ohjelmista. Vuotta myöhemmin Gazprom-konserni otti kanavan haltuun ja trimmasi sen Kremlin linjalle. Kun Novaja Gazetan tutkiva ryhmä myöhemmin palasi Rjazaniin, siviilipukuiset henkilöt tulivat varoittamaan heitä. Kaupungissa rehotti rikollisuus ja onnettomuuksia tapahtui usein. Heiltä kysyttiin, kuka vastaisi, jos heille sattuisi jotain. Heitä kehotettiin palaamaan heti takaisin. Moskovassa ryhmä joutui kuulusteluun. Talon asukkaiden valitusten kanssa kävi myös kehnosti. Juttua tutkittiin salaa ja asiakirjat salattiin 75 vuodeksi.

John B. Dunlop Stanfordin yliopistosta on selvittänyt kerrostaloiskuja ja Rjazanin tapahtumia. Hänen mukaansa pommi-iskujen toteuttamisessa oli FSB:llä ollut keskeinen rooli. Duuman jäsenen Sergei Kowaljovin asiaa tutkimaan kutsuma Mihail Trepashkin oli entinen FSB:n työntekijä ja asianajaja. Kovaljov oli iskuja tutkineen tutkimuskomission jäsen. Oli käynyt ilmi, että FSB:llä oli osasyyllisyys pommikampanjassa. Trepashkinille kävi huonosti. Hänet on tuomittu vankilaan kaksi kertaa, mutta terveyden petettyä hänet vapautettiin v. 2007. Kaksi muuta komission jäsentä eli duuman jäsen Sergei Jushenkov ja journalisti Juri Schekotschkin murhattiin v. 2003. He olivat väittäneet, että FSB oli mukana iskuissa. Juri Shekotshkin murhattiin radioaktiivisella thalliumilla. Myös v. 2006 polonium-210:lla murhattu Sergei Litvinenko oli esittänyt, että hänen työnantajansa FSB oli sekaantunut kerrostaloiskuihin. Britannian hallitus vaati turhaan kahden tappajan luovuttamista. He olivat entisiä FSB-agentteja. Toinen heistä on Andrei Lugowoi, jolla on tiuiviit yhteydet Putinin sisärinkiin. Hän on sillä välin päässyt duumanjäseneksi ja nauttii koskemattomuussuojaa. Brittiläiselle tutkimuskomissiolle on luovutettu NSA-aineistoa, josta ilmenee puhelinkeskustelu Moskovan ja Lontoon välillä ja jonka perusteella voidaan todeta, että kyseessä oli valtion toimeksiantama teloitus. Näin sanoi komission jäsen Sir Robert Brown. Juttu on avattu uudelleen. Litvinenkon leski sai komission aikaan vastoin Britannian hallituksen tahtoa. Aineisto on netissä.

Näin Roth. Kesäkuussa 1999 Venäjän edustaja ilmoitti Bilderberg-kokouksessa Venäjän tekevän pian tilinsä selväksi Tshetshenian kanssa eli aloittavansa uuden sodan. Tämän luin aikoinani muistaakseni Martti Valkosen kirjoista tai vastaavasta lähteestä. Masha Gessenin Putin-kirjan lukeminen palautti mieleen kaikki menneiden vuosien tapahtumat. On turhaa haastaa seuraavaa viittaamalla Gessenin taustoihin tai vahvaan länsimielisen opposition näkökulmaan. Nämä asiat on selvitetty aikoinaan. Hänellä olisi ollut myös melkoinen lista lähdeviitteitä, mutta niihin en ole jaksanut syventyä. Kirjasta ilmenee, että Gessen ja Gessenin tuntemat aktivistit melko pian oivalsivat FSB:n olleen kerrostaloräjäytysten takana, vaikka tuolloin aluksi myös Gessen kertoo uskoneensa tshetsheenitahojen syyllisyyteen.

31.8. 1999 räjähti ostoskeskuksessa Moskovassa, jolloin yksi ihminen kuoli ja 30 loukkaantui. Viisi päivää myöhemmin räjähti kerrostalo Buinakskin kaupungissa, jolloin 64 ihmistä kuoli ja 146 loukkaantui. Kaupunki on vain pienen matkan päässä Tshetsheniasta. Vainajien joukossa oli 23 lasta. Aiemmin loppukesällä oli sissipäällikkö Basajevin johtama taistelijajoukkio iskenyt Dagestanin puolelle ja vallannut siellä kyliä. Tuntuu siltä, kuin alueen johto ei olisi pystynyt saamaan Basajevia kuriin. Basajevilla tuntuu myös olleen etenkin toisessa sodassa jonkinlaisia yhteyksiä Venäjän tiedusteluun. Hänen joukkionsa sai kävellä kaikessa rauhassa pois Dagestanista. Hänellä oli myös selvä yhteys Boris Berezovskiin tuolloin. Toisessa sodassa Politkovskajan kirjan mukaan armeija jätti toisessa sodassa aina sen kylän rauhaan, jonne Basajev ilmestyi joukkoineen. Politkovskaja piti yhteispeliä selvänä. Mies tuntui liikkuneen melko helposti loppuun saakka Kaukasuksen alueella. Gessen ei puhu Basajevista tai tämän iskuista mitään.

Kun kerrostalo oli räjäytetty Kaukasuksella, oli Venäjän kansat ja koko maailma valmisteltu psyykkisesti uskomaan, että neljä päivää myöhemmin alkaneet kerrostalojen räjäytykset Moskovassa ja muualla Venäjän kaupungeissa olivat ehkä jonkun tshetsheenitahon työtä. Räjähdykset sattuivat aamuyöllä, jolloin ihmiset olivat pääosin nukkumassa. Kahdessa 5 päivän välein tehdyssä iskussa Moskovan keskustan tuntumassa ja kaupungin laitamilla  kuoli 100 ja140 ihmistä kerrallaan. Toisessa loukkaantuneita oli vain 7, toisessa jopa 700. Volgodonskin kaupungissa 19 kuoli ja 1000 loukkaantui. Skeptiset tahot saattoivat ajatella, että terroriaalto oli varsin kummallinen, kun se tuntui kohdistuvan köyhiin lähiöiden asukkaisiin eikä vaikutusvaltaisiin tai nimekkäisiin kohteisiin. Pian alkoi joukkojen keskitys Tshetshenian rajalleja varmaankin tiedostavat ihmiset saattoivat arvella, että mielikuvalla koko Venäjän kansaan kohdistuvasta murhayrityksestä yritettiin oikeutetta jossain määrin ihmisten mielissä kaikien tshetsheennien tappamista. Mikään taho ei ottanut vastuuta iskuista, mikä oli myös kummallista, mutta varsin tavallista CIA:n ja kumppanien vuosikymmeniä pyörittäneiden feikki-iskujen yhteydessä 2001 ja sen jälkeen. Kovasti kansalaiset roikkuvat silti luottamuksessa päättäjiin ja muihin viranomaisiin ja valtamediaan ja ihmettelevät, mitä "ääri-islamilaiset" oikein ajavat takaa iskemällä siviilikohteisiin.

Rjazanin fiasko sattui juuri silloin, kun 24 kuvernööriä pyysi Jeltsiniä luovuttamaan vallan pääministeri Putinille 23.9. Valta luovutettiin lopullisesti vasta 31.1.1999. Rjazanissa olisi tuskin harjoiteltu siten, että asiasta ei olisi kerrottu paikalliselle FSB:lle. 1200 poliisia ajoi takaa etsittyjä terroristeja. On myös epäuskottavaa, että sadat ihmiset olisi ajettu kodeistaan päiväkausiksi ilmoittamatta, jos kyseessä olisi ollut vain harjoitus. Jo aiemmin oli ainakin yhden räjäytyksen yhteydessä esitetty silminnäkijähavainto jonkinlaisten säkkien kantamisesta kellariin. Sen vuoksi Kartofelnikov oli ottanut asian heti vakavasti. Poliisin tultua 45 minuuttia myöhemmin se totesi uhkan ja evakuoi asukkaat. Jotkut vaikeavammaiset jätettiin kuitenkin asuntoihinsa. Asukkaat olivat ilman huoltoa pihalla, kunnes paikallinne elokuvateatterin omistaja tarjosi heille suojaa ja kuumaa juotavaa. Pommiryhmä havaitsi heti kyseessä olleen heksogeenin, toiselta nimeltään RDX. Tällä räjähteelä oli todettu suoritetuksi jo ainakin yksi aiempi taloräjäytys. Paikallinen FSB onnitteli poliiseja ja hälytyksen tekijää terrori-iskun estämisestä. Kun FSB joutui keksimään hätävalheensa, se selitti pommimiesten erehdystä sillä, että testauslaitteet olivat saastuneet mittavasta käytöstä todellisiin räjähteisiin Tshetsheniassa. Ihmeellistä oli myös sisäministeri Rushailon hätääntynyt olemus ja julkinen toteamus vielä hieman ennen harjoitustarinaa siitä, että terroristijahdissa oltaisiin edistytty. Eräässä keskustelutilaisuudessa oli Rjazanin talon asukkaiden sekaan istutettu feikkiasukas, joka väitti uskovansa tarinaan harjoituksesta. Talon muut asukkaat raivostuivat ja totesivat, että kukaan ei tuntenut FSB:n feikkiasukasta. Kaiken edellä esitetyn jälkeen olisikin vaikea uskoa tshetsheenien syyllisyyteen yhdenkään iskun osalta.

Vuoden 1999 kerrostaloräjäytyksiä tutki riippumaton komitea, jonka toinen jäsen, liberaali poliitikko ja tutkiva journalisti Juri Shtshekotshin murhattiin myrkyttämällä. Omituisia oireita seurasi kuolema 3.7.2003. Hän tutki myös Moskovan teatteri-iskua. Murhalla saatettiin myös estää häntä julkaisemasta todisteita, joiden mukaan teatteriin iskeneistä naississeistä osa oli tuomittuja rikollisia, jotka teatterikaappauksen aikana suorittivat teoriassa yhä rangaistustaan venäläisissä vankiloissa. Joku suurten valtaoikeuksien omaaja oli siis luvannut heille vapauden terrori-iskun esittämisen vastalahjana. Klassinen vuotaja-/ilmiantajatyyppi ja idealisti Litvinenko joutui pakenemaan Venäjältä jo v. 2000. Hän tutki kerrostaloräjäytyksiä ja naapurinsa Ahmed Zakajevin kanssa myös teatteri-iskua vuodelta 2003.Litvinenko kirjoitti kerrostaloiskuista kirjan Juri Felshtinskin kanssa. Novaja Gazetan toimittajat olivat löytäneet kaksi asevelvollista, jotka olivat livahtaneet ilmavoimien varastoon Rjazanissa etsimään sokeria teehensä. He löysivät kummallista ainetta sokerisäkeistä. He tunnustivat tekonsa ja esimiesupseeri sai selville, että kyseessä oli räjähdysaine heksogeeni. Ilmavoimien varastoa käytti FSB todisteiden mukaan. Juli Ribakov antoi Litvinenkolle pöytäkirjan duuman istunnosta 13.9.1999. Puhemies oli keskeyttänyt istunnon sanomalla: "Me olemme juuri saaneet uutisen, jonka mukaan Volgodonskissa on viime yönä räjäytetty asuinrakennus." Todellisuudessa talo räjäytettiin siellä vasta kolme päivää myöhemmin. Ilmeisesti puhemiehen toimistossa oli ollut FSB:n vakooja, joka oli antanut tälle väärällä hetkellä väärän muistilapun, mutta joka oli tiennyt tulevasta räjäytyksestä.

Litvinenkon vanha toisinajatteliatoveri Mihail Trepashkin liittyi tutkimuksiin.Hän jäljitti FSB:n yhteydet kerrostaloiskuihin Moskovassa, tunnisti liikemiehen, jonka nimeä oli käytetty tilojen vuokraamiseen molemmista rakemnnuksista, FSB:n agentin, joka esiintyi liikemiehenä ja jopa ne kaksi miestä, jotka oli palkattu järjestämään varsinaiset räjäytykset. Hän havaitsi, että epäillyn tunnistuskuva oli vaihdettu toiseksi. Hän aikoi puolustaa kahta hengissä selvinnyttä epäiltyä ja esittää todisteensa oikeudenkäynnissä, mutta hänet pidätettiin tätä ennen ja tuomittiin vankeuteen laittoman aseen hallussa pitämisestä. Kaksi epäiltyä saivat tuomionsa, mutta heidän henkilöllisyyttään ei paljastettu tai sitä, miten rikokset oli tehty. Aleksander Litvinenko murhattiin poloniumilla ja häm kuoli 23.11.2006. Jotkut vekkulit ovat esittäneet, että Lännen suurvallat olisivat murhanneet Litvinenkon mustatakseen Putinia. Kuitenkin Venäjällä toisinajattelijoiden ja oikeastaan vähän kenen tahansa murhat ovat olleet niin järjestelmällisiä ja häikäilemättömiä, että ei siellä taideta tuollaisesta mustaamisesta välittää. Sitäpaitsi kuten edellä on esitetty, esim. Britannian hallitus on ollut hyvin pidättyväinen ja siis käytännössä salli murhan tapahtuvan maassaan. Poloniumia ei mikään vähäisempi taho voi puolestaan ottaa käyttöön ja suorittaa murhia sellaisella aineella. Muutenkin Lännen valtamedia on perinteisesti pikemminkin erittäin sovitteleva ja salaileva Venäjän tilanteen suhteen. Nykyisenä jonkinlaisen vastakkain asettelun aikoina vieläkin.

Teatteri-isku

Teatteri-iskua sivuttiin jo aiemmin. 23.10.2002 tshetsheenikaappaajat ottivat moskovalaisen teatteriyleisön panttivangeikseen. He uhkasivat räjäyttää koko rakennuksen, jos heidän vaatimuksiin ei suostuttaisi. Kaappaajat vapauttivat n. 800 henkilön vankijoukosta heti ulkomaalaisia ja pikkulapsia. Muutama näyttelijä pääsi pakoon pukuhuoneen ikkunasta. Useimmat muut joutuivat kärsimään nälkää ja janoa 58 tuntia. Teatterin ympärille sijoitetut kaksi erillistä erikoisjoukkojen yksikköä eivät olleet päässeet yksimielisyyteen veden ja mehun viennistä, minkä terroristit olivat hyväksyneet. Hämmentyneen oloisat ja hajaannuksen vallassa olleet terroristit vapauttelivat koko ajan muutamia panttivankeja. Heuidän vaatimuksensa olisi ollut naurettavan helppo täyttää ja siten turvata ehkä kaikkien vankien vapautuminen. HE vaativat Putinin ilmoittavan julkisesti, että hän haluaa lopettaa Tshetshenian sodan ja hyvän tahdon osoitukseksi määrätä joukkonsa vetäytymään edes yhdeltä venäjästä eronneeksi julistautuneen tasavallan alueelta. Kv. sopimusten mukaan kaasua ja voimatoimia ei olisi tullut käyttää niin kauan kuin terroristit olivat halukkaita neuvottelemaan. Nuori kaapparipäällikkö ei koskaan ollut käynyt Tshetshenian ulkopuolella ja oli muutenkin varsin kokematon sota-asioissa ja päällikkönä. Hän ei ollut tunnettu päällikkö, muistaakseni jonkun vähäisen päällikön poika ja jopa venäläismieliseksi esitetty.

Nerokas vapautussuunnitelma meni pieleen heti aluksi. Terroristit eivät nukahtaneet heti kaasun levitessä teatteriin, vaan vasta minuuttien päästä. Kaikki panttivangit kuitenkin huomasivat kaasun leviämisen heti, kun se alkoi. Terroristit eivät kuitenkaan räjäyttäneet pommejaan, vaikka he väittivät istuvan lähes sormi liipaisimella. Tainnutetut vangit olisivat tarvinneet lääkärin apua heräämiseensä. He eivät saaneet välitöntä apua, vaan heidät kannettiin portaille ja monet asetettiin selälleen eikä kyljelleen, kuten olisi pitänyt. Moni tukehtui oksennukseensa. Kuolleet ja elävät lastattiin sitten busseihin ja vietiin keskustan sairaaloihin, vaikka vieressäkin olisi ollut sairaala. Monet tukehtuivat linja-autoissa, kun heidän päänsä oli retkahtanut taaksepäin.Sairaaloissa lääkärit eivät pystyneet auttamaan potilaitaan, koska armeija ja poliisi eivät suostuneet kertomaan, millaista kemikaalia oli käytetty. Useita panttivankeja vaipui koomaan ja kuoli vielä sairaalassa, jotkut vielä viikko piirityksen jälkeen. Yhteensä kuolleita vankeja oli 129.

Pian iskujen jälkeen väitettiin osan terroristeista riisuneen vageilta vaatteita ja paenneen näissä teatterista. Uutiskuvissa osa vangeista oli alasti. Zakajev ja Litvinenko huomasivat  tutkimuksissaan, että yhtä terroristia ei ollut surmattu, vaan hän itse asiassa näyttää lähteneen rakennuksesta vähän ennen rynnäkköä. Miehen nimi oli Hanpash Terkibajev, joka oli entinen toimittaja ja joka tutkijoiden mielestä oli työskennellyt kauan Venäjän salaiselle poliisille. 31.3.2003 Zakajev näki Terkibajevin Strasbourgissa, minne he molemmat olivat matkustaneet Tshetshenian kansan edustajina. Terkibajev Moskovan valtuuttamana. Liberaali eversti Sergei Jushenkov oli mukana teatterikaappauksen parlamentaarisessa tutkinnassa. Litvinenko luovutti koko aineistonsa hänelle, mutta Jushtshenko murhattiin kaksi viikkoa myöhemmin. Hänet ammuttiin Moskovassa keskellä kirkasta päivää, Litvinenkon mukaan juuri teatterikaapauksen tutkimuksen vuoksi. Onneksi Jushenko oli jo luovuttanut aineiston eteenpäin.

Anna Politkovskaja löysi Terkibajevin. Hän oli kovin rehentelevä ja turhamainen. Hän sanoi olleensa teatterissa piirityksen aikana ja johtaneensa terroristit paikalle, varmistanut heidän pääsynsä useissa aseilla lastatuissa kuorma-autoissa Tshetshenian tarkastusasemien läpi ja selvittävän poliisipisteen Venäjällä lähempänä Moskovaa. Hänellä oli teatterin tarkka kartta, jota ei ollut terroristeilla tai federaation joukoilla Hän sanoi tekevänsä työtä Moskovalle. Terkibajev valehteli paljon, mutta oli totta, että hän oli ollut teatterissa kaappaajienjoukossa. Hän oli hengissä ja liikkui vapaasti, mm. virallisen valtuuskunnan jäsenenä ulkomailla. Väite salaisen poliisin hyväksi työskentelystä oli pakko olla totta. On myös kummallista todellakin, kuinka terroristit pääsivät paikalle aseineen ja räjähteineen ja kuinka em. naiset pääsivät vankiloista paikalle! Terkibajevin mukaan mitään räjähteitä ei ollut. Sen vuoksi niitä ei ollut räjäytetty. Naiislla oli valedynamiittivyöt. Tämä vaikuttaa todelta ja täten kaikki kuolleet vangit kuolivat turhaan. Varmasti FSBtiesi Terkibajevin lähtevän rakennuksesta ennen rynnäkköä.

Oliko koko jutun tarkoituskin tappaa taas venäläisiä ja vaikka lavastus on taas näin karkea, niin kohdistaa viha oikean syyllisen sijaan tshetsheenehin? Lännessäkin kaikki pitävät edelleeniskua aitona ja kaikkeen syyllisinä tshetsheenejä, antijihadistit myös ylipäänsä "muslimeita". Putin lisäsi sensuuria ja keskitti valtaa itselleen teatterikaappauksen vaatimien vastatoimien verukkeella. Kaappaus oli apukeino paitsi vihan lietsomiseen, myös demokratian lakkauttamiseen.

Beslan - Venäjän Waco

1.9.2004 terroristit kidnappasivat koulun Beslanissa koulujen alkamisen päivänä, joka on koululaisten juhlapäivä. Viranomaiset väittivät panttivankeja olleen yli 300, mutta oikeasti heitä oli n. tuhat. Anna Politkovskaja ei saanut lentoa millään alueelle, jotta olisi päässyt reportterin toimiin ja mahdollisesti neuvottelemaan ja siten välittämään sopuratkaisua verenvuodatuksen välttämiseksi. Hän sa viimein lennon Rostoviin, mutta kaikista varotoimista huolimatta hänet myrkytettiin matkalla jo ennen kuin oli päässyt jatkamaan autolla matkaa Beslaniin. Neropatit väittävät Politkovskajan murhaa v. 2006 Putinin mustaamiseksi tai tshetsheeniryhmien valtataisteluksi, johon Politkovskaja olisi tahtomattaan sotkettu. Kuitenkin hänet yritettiin myrkyttää jo v. 2004 Beslanin kaappauksen neuvotteluiden sabotoimiseksi ja naisen lopulliseksi vaientamiseksi. Lääkärit sanoivat hänen selviytymistään ihmeeksi. Hän ei koskaan toipunut ennalleen murhayrityksestä. Ilmeisesti juuri Politkovskaja oli onnistunut neuvottelemaan teatterikaappauksen aikana juomahuollon vangeille, mutta piirittäjät eivät sitten olleet suostuneet tähän. Ennen lähtöään hän oli vaatinut eri tshetsheenijohtajia mobilisoimaan kaikki voimat liikkeelle, jotta terroristit olisi saatu taipumaan vapauttamaan vankinsa. Heidän oli tultava esiin ja toimittava ilman ehtoja. Zakajev oli samaa mieltä.

Paljon tietoa saatiin oikeudenkäynnistä Beslanissa, jollloin toimittaja Marina Litvinovitsh äänitti kaikki istunnot. Hän hankki myös muita tietoja. Tapahtumat oli mahdollista rekonstruoida minuutti minuutilta. Kävi ilmi, että oli ollut kaksi rinnakkaista pelastusyritystä. Paikallista hanketta oli johtanut Pohjois-Ossetian kuvernööri Aleksander Dzasohov, toista Moskovan FSB. Kaappaajat olivat vaatineet juuri presidentti Dzasohovia yhdeksi henkilöksi, joiden kanssa he halusivat neuvotella. FSB esti häntä menemästä sisälle kouluun.Dzasohov järjesti Ingushetian entisen johtajan Ruslan Aushovin neuvottelemaan. Tämä toi ulos 26 panttivankia, jotka olivat naisia ja pieniä lapsia. Hän sai vaatimuslistan, johon kuuluivat Tshetshenian itsenäisyys ja sotilaallisen toiminnan lopettaminen. Jo Politkovskaja oli neuvotellut itse Tshethsenian johtajan Mashadovin neuvottelemaan ja nyt tätä yritettiin uudelleen. Kaikki merkit viittasivat siihen, että terroristit olisivat halunneet neuvotella. Itse asiassa odotettiin läpimurtoa. FSB aloitti rynnäkön siten, että se kuin olisi halunnut estää Mashadovin neuvottelut terroristien kanssa.

Iltapaäivällä 3.9.2004 panttivangit olivat olleet peloissaan ja janoissaan koulun sisällä. Suurin osa ahdettuna voimistelusaliin. Voimistelusali oli miinoitettu. Nyt koulua vavisutti kaksi räjähdystä, mutta ne olivat seurausta venäläisjoukkojen täpötäyteen voimistelusaliin ampumista kranaateista. Kranaatinheittimien lisäksi kouluun ampuivat panssarivaunut suorasuuntaustulella. Samoin liekinheittimet. Myös ruokalaan. Venäläisjoukoille oli selvää, että juuri täällä oli pääosa panttivangeista. He selkeästi pyrkivät tappamaan niin monta vankia kuin pystyivät. Sisällä olleet ja pelastuneet kertoivat terroristien olleen paniikissa ja pyrkineen kaikinkeinoin suojelemaan lapsia ja muita vankeja ja he siirsivät heitä pois tlituksen alta. Silti tulitus siirtyi aina sinne, minne vangit siirrettiin. Terroristit eivät olleet tappaneet vankeja. He olivat tappaneet muutamia henkilöitä kaappauksen alussa. Paikallinen poliisi koetti turhaan saada venäläisjoukkoja lopettamaan tulituksen. Kaikkiaan 312 ihmistä kuoli, joukossa 10 FSB:hen kuulumatonta poliisia. Nämä olivat kuolleet koettaessaan pelastaa panttivangit.

Anna Politkovskaja kirjoitti niukasti Beslanista. Työkyvyttömän Politkovskajan työpanos oli silti vakuuttava. Hän onnistui saamaan käsiinsä poliisin asiakirjan, jonka mukaan neljä tuntia ennen iskua pidätetty mies oli varoittanut poliisia suunnitelmasta. Varoituksesta ei ollut piitattu. Edes koulun hälytystasoa ei nostettu. Miten tämä oli mahdollista? Jotkut ovat sitä mieltä, että poliisi oli alusta loppuun suunnitellut ja toteuttanut Beslanin, aivan kuten kerrostaloräjäytyksetkin. Teorian uskottavuutta lisää se, että vain 10 päivää tragedian jälkeen Putin esitti kuvernöörinvaalien peruuttamista.

Esim. Zakajev olettaa, että FSB oli järjestänyt roistojoukon valtaamaan kuvernöörin toimiston, mutta jokin oli mennyt vikaan ja tämän vuoksi oli tyydyttävä kouluun. Kaikkea on ollut vaikeaa tutkia, mutta Gessenin mukaansa näyttää todistetulta, että useilla FSB:n poliiseilla oli vanhat suhteet tshetsheeniterroristeihin tai potentiaalisiin terroristeihin. Ainakin muutamiin suhteisiin kuului palvelusten vaihto rahaan. On selvää, että salaisen poliisin täytyi auttaa terroristeja liikkumaan ympäri Venäjää, niin Beslaniin kuin Moskovan teatteriinkin. Putinin hallitus ei yrittänyt estää terroristien hyökkäyksiä eikä ratkaistasyntyneitä kriisejä rauhanomaisesti. Gessen ei välyyämättä usko huoellisesti valmisteltuihin suunnitelmiin vahvistaa Putinin asemaa maassa, joka reagoi parhaiten pelon politiikkaan. Tämä on kuitenkin väistämätön johtopäätös. Gessen ei tunnu kovin myötätuntoiselta tshetsheenejä kohtaan eikä oikein esim. suomalaisiakaan kohtaan, koska väittää Leningradin tulleen täydellisesti saarretuksi sodan aikana. Mielestäni tshetsheenien osuus on pyyhittävä täysin pois. Kuten Gessen sanoo, joka tapauksessa Putinin alaiset iskujoukot tekivät kummassakin panttivankikaappauksen tapauksessa kaikkensa, jotta kriisit päätyisivät mahdollisimmanhirvittävällä tavala. Se oikeutti sodan jatkamisen, jatkuvat iskut Venäjän mediaa ja oppositiota vastaan ja lopulta kaiken Lännen kritiikin vaientamiseen. Länsi olikin jo tunnustanut v. 2001 spektaakkelin jälkeen Putinin liittolaiseksi sodassa terrorismia vastaan. Mielestäni sekä 2003 että 2004 isku eivät vaikutahuonosti suunnitelluilta eivätkä tuloksilta vääristä liikkeistä ja pieleen menneistä suunnitelmista.

Melko selvästi Belsanissa hahmottuu suunnitelmallinen massamurha, josta petosten ja petollisten valtamedioiden avulla on saatu syyt tshetsheeneille, vaikka virallisenkin tarinan mukaan vain joku äärimmäisryhmä olisi ollut iskun takana. Kuitenkin kyseessä on selkeästi Venäjän johdon järjestämä ja suunnittelema teurastus.

Muu terrori

Venäjällä kohutut "mustien leskien iskut" vaikuttivat myös silkalta lavastukselta, mikä edelleen antaa olettaa, että myös Beslan ja vuoden 2002 isku olisivat täydellisesti lavastuksia. Lentokoneita pudoteltiin ym. Todisteita ei viitsitty väärentää edes kovin kelvollisesti. Jo alku oli paljastava. Terroristi oli jättänyt paikalle Tshetshenian passin, jota uutisfilmeissä heilutettiin. Sittemmin passeja on löytynyt myös Lännessä säännöllisesti. Niin pilvenpiirtäjien raunioista kuin ihan viime aikojen terrori-iskujen jälkeen Ranskassa ja Britanniassa. Viimeksi oli taas hiljattain Putinin hallinnon kannalta vaarallisia mielenosoituksia. Kuinka ollakaan, ensimmäisen jälkeen iskivät terroristit juniin ja sympatiat olivatkin taas hieman aiempaa enemmän kansan silmissä Putinin puolella ja häntä ymmärrettiin enemmän suhteessa mielenosoittajiin, joiden mielenosoitukset vaikeutuivat.

Venäjän tila

Ydinsukellusvene Kurskin uppoaminen paljasti osuvasti Venäjän tilan. Kouluttamaton miehistö oli päästetty harjoitusta muistuttavaan paraatipurjehdukseen (puutteiden vuoksi harjoitus-nimikettä ei voitu käyttää). Pelastusvälineet puuttuivat sääntöjen vastaisesti. Osa miehistöä naputteli silti muutaman päivän ajan toisessa päässä sukellusvenettä. Suurella ja mahtavalla Venäjällä ei ollut osaamista tai välineitä edetä veneeseen ja pelastaa miehistön osaa. Ulkomaalaisia ei haluttu auttamaan, koska tämä olisi ollut noloa ja koska periaatteessa kyseessä olivat maineen lisäksi armeijan salailuhenki. Sotasalaisuudet. Lopulta norjalaisten avuntarjous hyväksyttiin ja heillä oli kyky edetä nopeasti alukseen, jossa räjähdyksestä selvinnyt osa miehistä oli jo ajat sitten kuollut.
Näyttäisi siltä, että Neuvostoliitto ajettiin tarkoituksella alas. Osansa siinä oli paitsi yksityistämistä suorittamaan hyväksytyillä liikemiehillä, myös Gessenin ja kumppaneiden demokratia-liikkeillä. Gessen itse on hyvin epäilyttävä ja hänen ystävänsä aktivistit. Mielestäni demokratia-liike ja oligarkeiksi päätyneet modernit liikemiehet olivat vain maan salaisen eliitin asialla. Tämä eliitti oli pitänyt maata polvillaan lähes sata vuotta ja ryövännyt sitä. Lopulta kaikki jätettiin rempalleenja kaikki varat kavallettiin. Sitten maan järjestelmää muutettiin kriisien kautta.

Janajevin juntta ja kaappausyritys vaikuttavat KGB:n lavastukselta, sillä Jeltsin sai liikkua muutaman muun demokraattipoliitikon lisäksi mielensä mukaan, vaikka oli kapinallisten määräämien poliisien tarkkailussa. Aivan kuin kaappausyrityksellä olisi siirretty valta Gorbatshovilta Jeltsinille. Tämä onniin selvää, että myös Gessen ja hänen aktivistipäällikköystävänsä olivat melko pian tätä mieltä. Sittemmin Jeltsin yksityisti maan resurssit muutamalle oligarkille. Ryöstäminen jatkui ja pks-sektorin yrityksiä varastettiin oligarkkien tai heidän / KGB:n kontrolloiman mafian avulla. Maa oli jatkuvassa kriisissä ja ydinsukellusveneet ja kaikki muu jäivät hunningolle. Sama taho varasti kaiken mahdollisen jälleen.

Putinin tultua valtaan on pientä kohennusta tapahtunut aluksi elinolosuhteissa, mutta oikeusjärjestelmä ja hallinto ovat vaipuneet takaisin lähes Neuvostoliiton tasolle. Korruptio on olennainen osa maan elämänmenoa eikä siitä edes yritetty päästä eroon. Maan budjetista kavalletaan iso osa muualle, kuten alueiden. Alueelliset satraapit keskittyvät omaan rikastumiseensa. He ostavat kultaisia vuoteita yms. Journalistit eivät enää voi paljastaa tällaista.

Kaikkein pahinta on kai se, että Putin siis on samaa ryöstäjäryhmää muiden oligarkkien kanssa. Jo Pietarin kakkosmiehenä hän oli valtuutettu ostamaan ruokatarpeita Saksasta. Kaikkiaan miljardi dollaria katosi aivan muualle, jäljettömiin. Elintarpeita ei koskaansaapunut Pietariin. Vain vajaa 100 000 dollaria kavalluksesta on selvitetty ja Putinin syyllisyys todettu. Vastaavalla tavalla Putin on rakentanut budejetista ohjaamiaanvaroja yksityisen huvilansa rakentamiseen mustalle merelle. Tämä on vain yksi asunto. Se on maksanut jo vuoteen 2011 mennessä miljardi dollaria. Se koostui tuolloin jo 20 rakennuksesta. Sinne on vedetty suurjännitelinja ja sinne on rakennettu kolme moottoritietä. Puinilla on kuitenkin loistohuviloita joka puolella. Yksi esim Inkerinmaalla Suomen rajan tuntumassa. Hän tuntuu rajattoman ahneelta tyypiltä, vaikka hänen valtaan noustuaan hänestä levitettiin tarinoita "lahjuksia ottamattomana" miehenä. Todellisuudessa jo 2000-luvulla hänen omaisuutensa on ollut yli 200 miljardia. Sama ahneus tuntuu vaivanneen häntä koko ikänsä päätellen esim. kertomuksista Saksan vuosilta ja lahjuspyynnöistä siellä.

Ahneus ja varastaminen tuntuvat lähes sairaalloisilta ominaisuuksilta. Kun kesäkuussa 2005 Putin isännöi Pietarissa yhdysvaltalaista liikemiesryhmää, hän vohki New England Patriots -seuran omistajan Robert Kraftin 124-timanttisen Super Bowl -sormuksen. Putin oli pyytänyt saada sen katsottavakseen, koettanut sitä sormeensa ja sitten hänen kerrotaan sanoneen: "Voisin tappaa tällä jonkun", pistäneen sen taskuunsa ja poostuneen äkkiä huoneesta. Yhdysvaltalaislehtien kirjoitusryöpyn jälkeen Kraft ilmoitti paria päivää myöhemmin, että sormus oli ollut lahja. Näin kiusallinne tilanne ei karannut käsistä. Syyskuussa 2005 Putin oli käymässä New Yorkin Solomon R. Guggenheim -museossa. Isännät ottivat puheeksi jonkun venäläisen lahjoituksen museolle, lasisen rynnäkkökiväärin jäljennöksen täynnä vodkaa. Moskovassa muistoesine maksaa 300 dollaria. Putin nyökkäsi yhdelle henkivartijalle, joka otti lasi-Kalashnikovin ja vei sen huoneesta.

Kaksi viimeksi mainittua on tullut eteeni vain tästä kirjasta ja ne voivat tietenkin olla vain väärinkäsityksiä tai panetteluita. Pahempaa on se, että Putin todella muidenkin tietolähteiden mukaan ryöstää venäjää omalle lähipiirilleen ja itselleen. Esim. silloin, kun alkoholi oli maan tuottavin ala, hän kirjoitti lain, jolla kaikki maan alkoholimyyjät yhdistettiin samaan yhtiöön, jonka johtajaksi hän nimitti ystävänsä. Tunnetusti oligarkit ryöstävät kilpailijoitaan. Oikeusjärjestelmän rappion vuoksi maan vangeista 15 % on yrittäjiä, jotka kilpailija on saanut järjestettyä vankilaan ties millä tekosyyllä tai väärennöksellä.

Kun Putinia vertaa Hitleriin, joka ei suinkaan kerännyt omaisuutta, vaan oli idealistinen kansan palvelija, kontrasti on melkoinen. Hitlerillä oli vain Kotkanpesä ja Berchtesgaden, jossa kellarissa yksityinen keilarata. Muutamia pakollisia kaupunkiasuntoja. Hän osti taideteoksensa rahalla. Esim. Ribbentrop luopui palkankorotuksistaan maansa hyväksi, koska omasi hyvät tulot jo liiketoimistaan. Hän kieltäytyikaikenlaisista lahjoituksista. Kansallissosialistit olivat ihanteellisia maansa palvelijoita. Putinin jengi tuntuu järjestäytyneen rikollisuuden rikollissyndikaatilta, jonka jäsenistä osa ei ole edes venäläisiä. Putininkin venäläisyys on kysyysmerkki. Putin on rakentanut maastaan Neuvostoliiton kopion ja hän keskittyy maan ryöstämiseen, kuten eliitti tuolloinkin. Todellisuudessa maa voisi olla paljon vauraampi ja pitemmällä monella alalla. Aivan kuin kavallukset olisivat itse tarkoitus ja maan pitäminen toisen luokan valtiona, joka elää kaasu- ja öljytoimituksilla yms. olisivat osa suurta suunnitelmaa. Maan vauraus valuu ulkomaille.

Alun perin tsaari oli kaadettava Britannian (ja USA:n ja Ranskan) salaisen eliitin mielestä, koska hänen valtakuntansa vaurastui nopeaa tahtia eikä se luovuttanut talouttaan kv. pankkiireille. Nyrkkisääntö on se, että jos kv. pankkiirit eivät pääse imemään kansakunnan elinvoimaa, se tuhotaan sodalla ja uudet valtiaat ovat pankkiirien nukkehallitsijoita. Kommunistit olivat juuri tätä. Ilman maailmansotia ja vallankumouksia Venäjä saattaisi olla maailman johtava supervalta, jossa olisi ehkä 400 000 tai 500 000 asukasta. Enemmänkin.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Rooseveltin tie sotaan

Dirk Bavendammin kirjasta Roosevelts Weg zum Krieg (Amerikanische Politik 1914-1939) voisi laittaa ylös muutaman sanan. Kirja on ilmestynyt jo 1983 ja on yksi 80-luvulla ilmestyneistä teoksista, joissa alettiin kyseenalaistamaan sodanjälkeisellä ajalla vallinnutta ja täysin tolkutonta yleistä käsitystä sodan taustoista. Tietenkin revisionistit olivat aloittaneet jo aiemmin, Walendy esim. jo 60-luvulla. Bavendamm on kuitenkin lehdissä Die Zeit, Die Welt ja Süddeutsche Zeitung vaikuttanut toimittaja, jota ei voi kutsua miksikään nationalistiksi tai äärioikeistolaiseksi. Pikemminkin mies on julkaissut teoksia "äärioikeiston uhasta". Jos tällainen henkilö sanoo Rooseveltin ja USA:n olleen lähes täydellisesti vastuussa maailmansodasta, ehkä eri maissa vaikuttaneiden kätyriensä ohella, niin tämän luulisi antavan aihetta ajatteluun sellaiselle, joka ei ole perhetynyt kuin propagandistien näkemyksiin. Ja juuri näin teos antaa ymmärtää. Vaikka alussa esitetään osavastuuta maailmansodista Saksalle ja Hitlerille aggressiivisia tavoitteita (Bavendamm ei ole oikeastaan edes puolirevisionisti), niin tämä on selvästi vain Saksan poliittisen tilanteen pakottama myönnytys, jotta mies voisi tuoda näkemyksensä esiin. Kirjan muu sisältö osoittaa, että mies pitää Rooseveltia ja Amerikkaa täydellisesti vastuussa eikä Hitlerin aggressioista juuri puhuta. Pikemminkin syntyy kuva, että niitä ei juuri olisi ollut.

Kuten monessa teoksessa todetaan, USA oli I maailmansodan jälkeen Euroopan todellinen hallitsija ja oikeastaan jo koko maailman. Hitler ei hallinnut kv. tapahtumia edes 1937-39, vaan nimenomaan Roosevelt pystyi ohjaamaan koko kehitystä. Hän oli paljon Hitleriä vahvemmassa asemassa. Myös Hitler ymmärsi asian täysin. Jo 1924 hän kirjassaan Taisteluni tunnisti USA:n "uudeksi maailmanhallitsijaksi". Kiistellyssä "Toisessa kirjassa" (sitä on todennäköisesti peukaloitu, ilmeisesti se eikuitenkaan ole täysi väärennös) hän katsoo tehtäväkseen puskea USA:n herruusasemaa vastaan, jotta Saksan kansakunnan kärsimykset loppuisivat. Englantia Hitler toivoi tuekseen, sillä hän oivalsi Britannian imperiumin suurimman vihollisen olleen juuri USA. Valitettavasti Britannian johtoporras halusi mieluummin hajottaa imperiuminsa kuin vastustaa Amerikkaa. Hitler halusi välttää selkkauksia Ranskan ja Englannin kanssa, koska sitä kautta USA saisi tilaisuuden puuttua asioihin Euroopassa. Talvella 1938/39 Hitler sai huomata USA:n vaikutusvallan voimakkaan kasvun Englannin asioihin. Marraskuussa hän totesi pienelle piirille saksalaisia journalisteja, että ystävyys Englannin kanssa tulisi päättymään, koska Lontoo ei voinut samaan aikaan sympatisoida sekä Berliiniä että Washingtonia. Englanti aloitti voimakkaan varustelun heti Münchenin sopimuksen jälkeen ja myös Wehrmacht alkoi valmistella strategista ilmasotaa anglosaksisia maita vastaan. Propaganda alkoi suuntautua näitä maita vastaan ja aivan syystä se nimitti Rooseveltia pahimmaksi sotahaukaksi.

Esim. suurlähettiläs Potockin viestit USA:n tilanteesta tunnemme jo hyvin. Myös Saksan kauppa-asiamies USA:ssa Hans Thomsen tiesi raportoida 27.3.1939 seuraavaa: "USA:n hallituksen viime viikkojen toimet ja tiedonannot antavat selvästi ymmärtää, että presidentti Rooseveltin johdon maailmanpoliittisten asioiden osalta tavoittelevan Saksan tuhoamista kaikin mahdollisin keinoin...Roosevelt on sisäisesti vakuuttunut siitä, että Saksa on vihollinen ja se täytyy tuhota, koska se on häirinnyt niin olellisesti vallinneita voimasuhteita, että Amerikka saisi kärsiä seurauksista, mikäli sen ei onnistu ennaltaehkäistä Saksan vaikutusvallan kasvua (DB: ehkäisysodalla). ..Hän ei usko rauhan mahdollisuuteen, vaan kaavailee sotaa demokratioiden ja totalitääristen valtioiden välille. Nämä ovat Rooseveltille ensimmäinen puolustuslinja. Jos se kaatuu Amerikan suurvalta-asema on mennyttä..." USA:ssa oltiin vahvasti sitä mieltä, että uutta Müncheniä ei saisi tulla. Suhteet Saksaan oli katkaistu (Kristalliyön lavastuksen verukkeella), seitsemän kuukauden aikana oli perusetttu 50 armeijan divisioonaa ja teollisuus oli täydellisesti mobilisoitu.Entinen suurlähettiläs Dieckhoff piti juhlallisia vakuutuksia siitä, että amerikkalaisia joukkoja ei Eurooppaan lähetettäisi, bluffina. Hän uskoi USA:n tulevan sotimaan. Kumpikaan ennustus ei ollut kovin kaukana todellisuudesta. Yksi syy Hitlerin päätökselle hyökätä Puolaan 1939 olikin se, että ennemmin tai myöhemmin USA tekisi intervention Eurooppaan joka tapauksessa ja Saksaa vastaan.

Molemmissa valtiopäivillä pitämässään puheessa 30.1.1939 ja 28.4.1939 Hitler antoi julkisesti ymmärtää, että näki Rooseveltin olleen hänen päävihollisensa. Hän kutsui tätä yhdeksi "miehistä, jotka haluavat ehdottomasti sytyttää sodan kaikissa olosuhteissa" ja vastusti kaikkea amerikkalaista sekaantumista Euroopan asioihin. Puheet olivat erittäin ohjelmallisia luonteeltaan. Stalinin kanssa solmimallaan sopimuksella Hitler toivoi ehkäisevän sodan tai poistavansa Puolan ongelman selustastaan ilman sotaa Ranskan ja Englannin kanssa. Jos sota tulisi, ainoa mahdollisuus oli järjestää tarpeeksi vahva asema ennen USA:n sotaan liittymistä. Tämä olisi saattanut estää koko USA:n intervention. Myös esim. Andreas Hillgruber pitää sittemmin seuranneiden toimien ja sotaretkien nopeaa tempoa sen seurauksena, että Rooseveltin puuttuminen asioihin oli niin suuri uhkakuva. Tässäkin Roosevelt pakotti Hitlerin toimimaan.

Roosevelt oli puolueettomuusasetusten ja isolationistien kahleissa, mutta vain osittain. Hänhän oli käytännössä diktaattori, jolla oli myös melkoisia toimintavaltuuksia. Asema pakotti silti hänet suurten sanojen ja salaisen diplomatian politiikkaan. Liittolaiset oli vakuutettava siitä, että USA voisi liittyä sotaan sopivalla hetkellä ja että tukea USA:sta tulisi. Eräs erittäin kova ase hänellä oli silti jo taskussaan. Hänellä oli paitsi valtuudet arvottaa dollaria 50 % ylös tai alas toiseen valuuttaan nähden, myös esim. oikeus "kansallisen hätätilan" aikana (ei siis vielä sotatilan!) kieltää tiettyjä pankki- j avaluuttakauppoja oletetun vihollisen kanssa. Käytännössä presidentillä oli valtuus vieraiden valuuttojen raunioittamiseen tai vieraan maan ulkomaanomistusten takavarikoimiseen. Tosin hänen oli ensin tehtävä uskottavaksi kansallinen hätätila. Vuodesta 1934 Roosevelt saattoi tehdä myös ulkopolitiikkaa kauppasopimuksilla, joita hänen ei tarvinnut vahvistaa senaatissa. Rooseveltin interventionismi olisi tietenkin ollut paljon röyhkeämpää, ellei hänen olisi tarvinnut taistella sen puolesta. Taistelu kiihtyi vuodesta 1937 lähtien. Tukenaan Rooseveltilla oli finanssieliitti, joka oli hänet valtaan nostanut ja joka omisti median.

One World

USA oli valtakunta, joka kirjaimellisesti ei omannut rajoja. Nimellisesti sillä oli omistuksessaan vain muutamia saaria eikä se ei kuulunut edes Kansainliittoon. Mutta kuitenkin se hallitsi salaisesti maailmaa. Maailmansotien välillä se oli nimellisesti puolueeton. Se oli kuitenkin vaikutusvaltainen ja käytti tätä valtaansa lisätäkseen kaikkialla liberalismia ja yhteiskuntien "demokratiosintia" eli rajojen madaltamista maailmankaupalle, erityisesti amerikkalaisille tuotteille sekä yhteiskuntien painostamista amerikkalaisille mieleisten johtajien valitsemiseen ja amerikkalaisten suosiman politiikan ajamiseen.Wilsonin ulkoministeri bryan oli kerran sanonut: "Amerikkalaisen politiikan tehtävänä oli "kaikkien heikompien maiden ovien avaaminen amerikkalaiselle pääomalle ja amerikkalaisille yrityksille".

Liberaalidemoktaatit puhuivat avoimesti "Yhden maailman" visiostaan. Tämän maailmanlaajuisen imperiumin johtava maa olisi tietenkin USA. Kun tutkitaan kumpaakin maailmansotaa edeltävää histroiaa, törmätään aina USA:n kasvaneeseen talouselliseen ja poliittiseen vaikutusvaltaan.myös sotilaalliseen mahtiin. Molempien maailmansotien jälkeen voittajien eliitti perusti elimen, joka yritti määrätä siitä, millainen politiikka vastedes olisi sallittua. Kansainliitto oli vielä heikko, mutta YK on ollut sitä tehokkaampi. Monroe-oppi sai pian rinnalleen "Open door"-politiikan. Monroe-oppi oli merkinnyt omaa intressipiiriä, Open Door merkitsi vaatimusta kaupan vapauttamisesta ja tullimuurien kaatamisesta. Nimellisesti haluttiin vähentää imperialismia, todellisuudessa haluttiin saada koko maailma yhdeksi suureksi imperiumiksi. Siirtomaavallan sijaan tulisi muodollinen vapaus, tosiasiassa ulkomaisten toimijoiden nimellisesti vapaa saalistaminen. Tässä kilpailussa tulisivat tietenkin pärjäämään maailman todelliset valtiaat ja myöskin taloudellisesti vahvimmat tahot.

Kellogg-sopimus oli USA:n ajama uuden tyylin sopimus, joka ylevästi pyrki vastustamaan perinteisiä sotia ja poistamaan sodan kansallisesna keinona, mutta samaan aikaan se oikeutti sen kansainvälisen politiikan keinoksi kollektiivisen turvallisuuden nimissä. Kuitenkaan ei määritelty, mikä olisi "kiellettyä sotaa" ja mikä oikeutettua "itsepuolustusta". Tämä päätetäisiin tapauskohtaisesti. Tällöin USA vosi luopua puolueettomuudestaan ja käydä sotaa "aggressoria" vastaan. Nyt oli kuitenkin määritelty diskriminoiva ero epäoikeutetun kansallisen sodan ja oikeutetun kv. sodan välillä ja käytännössä olI USA:n ratkaistavissa, mikä maa julistettaisiin aggressoriksi konfliktin yhteydessä. Ilman Amerikkaa Englanti ja Ranska eivät varmasti tällaista "aggressoria" vastaan haluaisi enää sotia.Vaikka Weimarin Saksa allekirjoitti sopimuksen, Kellogg-pakti oli suunnattu ensi sijassa Saksaaa vastaan. Uudelleen voimistunut Saksa estettäisiin sopimusteitse tekemästä revisioita Versaillesin rahuansopimukseen aggressiivisin keinoin. Oikeusopettaja Carl Schmitt, jolla oli suuri vaikutus Kolmannen Valtakunnan oikeusajatteluun, ymmärsikin, että "Kellogg-paktin kautta oli esitetty vaade maailmanherruuteen, joka voitaisiin toteuttaa vain maailmansodalla." Siis maailmansodalla Saksaa vastaan. Sopimusta juhlittiin kuitenkin yleisesti rauhan voittona sodasta ja se vaikutti tukevan ranskalais-saksalaista rauhantyötä, jota olivat ajaneet Gustav Stresemann ja Aristide Briand. Kuitenkin sopimus merkitsi suurta riskiä kv. järjestelmän vakaudelle. Se jätti aivan liian paljon avoimeksi. Epäsuorasti sopimus teki USA:sta kumppanin Euroopan turvallisuusjärjestelmään, jonka ydin oli Saksan ja Ranskan välinen suhde. Sopiko USA erotuomariksi vakavan kriisin yhteydessä? Toisaalta vaikka sopimus nimellisesti teki USA:sta maailman turvallisuusjärjestelmän johtajan, se halusi turvata toimintavapautensa ja pysyi muutenkin puolueettomana. Sodan sattuessa se ei kykenisi heti puuttumaan siihen, vaikka luopuisikin puolueettomuudestaan.

Oikeastaan stien välisenä aikana enää Ranskan ja Englannin siirtomaaimperiumit olivat ainoa vakava este amerikkalaiselle "Open Door"- politiikalle. (Venäjä tietenkin poisluettuna, mutta tosiasiassahan Neuvostoliitto oli Lännen eliitin luomus ja niiden hyötykäytössä). Läntiset suurvallat eivät olleet mitenkään eristyneitä. USA:n ja Englannin vastakkainasettelu oli melko voimakasta 20-luvulla ja puhuttiin jopa sodan mahdollisuudesta. Ranskan ja Englannin imperiumit istuivat kuitenkin jo alastaipuvalla oksalla - ja pitkälle juuri sen vuoksi, että USA:n rajaton imperiumi oli joka rintamalla etenemässä. Bertrand Russell näkikin Amerikassa "seuraavan vallan, joka siirtyy maailmanherruuteen." Alemman tason liberaalijohtajat olivat tietenkin kauhuissaan keinotekoisesta talouskriisistä, joka näytti kyseenalaistavan "Amerikan mallin". Tosiasiassahan lama oli USA:n napamiesten suunnittelema ja harkitusti toteuttama.  Autarkkinen Saksa ja sen menestyvä talousmalli ja vaihtokauppa 30-luvulla lovat tietenkin myös uuden esteen ja jopa uhan. Myös Japanin laajentuminen Kiinaan oli ongelma.

Roosevelt näki Saksan ja Japanin rosvoina ja koki niiden aikaansaamat muutokset USA:n kannalta kestämättöminä. Hänen mietinnöissään Saksa ja Japani olivat suuret uhkatekijät ja etenkin Saksaa hän piti vaarallisena. Antisaksalainen katkeruus I maailmansodan ajoilta ja Hitlerin antisemitismi olivat ideologisia vihollisia n:o 1. Kummatkin merkitsivät hänen pyrkiystensä kanssa vastakkaisia asioita (Minä selvennän: tosiasiassa kapinaa ja Rooseveltin edustaman eliitin ylivallan estettä). Jo 1935 Roosevelt on vakuuttunut, että seuraava maailmansota syttyisi Euroopassa, ei Itä-Aasiassa. Vuonna 1937 Roosevelt piti sotaa Saksaa vastaan väistämättömänä ja jo kauan tätä ennen oli hänen hallinnossaan vakiintunut käsitys, että kaikki maailman ongelmat ratkeaisivat, kunhan "saksalainen ongelma olisi ratkaistu" ja Berliinissä istuisi hallitus, "jonka kanssa USA ja muut maat voisivat olla normaaleissa suhteissa". "Saksa ensin"-strategiaa, jota USA toteutti 2. maailmansodassa, oli havaittavissa jo kauan ennen sotaa. Tosiasiassahan sotaa suunniteltiin kauan ja nimenomaan USA:ssa. Suomeksihan Roosevelt hallintoineen halusivat tuhota Saksan ja ottaa maailmansodalla maailmanherruuden.

Kaiken jälkeen voi hieman kärjistäen sanoa, että toisen maailmansodan syttyminen 1939 oli vain USA:n intressien mukaista.Ehkä amerikkalainen historioitsija Warren Kimball on oikeassa, kun hän kirjoittaa: "Ajatus brittiläisestä rikkaudesta, yhdistettynä tilaisuuteen tehdä kova ja tuottoisa liiketoimi, johtivat jatkuvasti amerikkalaisen hallituksen johtomiehet viettelykseen." Todellisuudessa USA:lla oli libraaleja ystäviä paljon esim. Britannian ja Ranskan johdossa sekä etenkin talouselämän huipulla noissa maissa. Siellä oltiin käytännössä piittaamattomia imperiumeista - saman globaalin eliitin osat ajoivat uutta maailmanvaltiota sielläkin. Onhan esim. Rothschildit yhdistetty tiiviisti niin USA:n, Englannin kuin Ranskankin johtoon ja maiden politiikkaan vaikuttamiseen. Perinteisemmät hahmot, kuten Chamberlain, eivät halunneet sotaa myöskään siksi, että se nimenomaan hyödytti vain kv. pankkiireita yms. Euroopan maille se merkitsi suuria pnnistuksia, tuhoa ja velkataakkaa.1938 Roosevelt totesi, että USA:ssa vallitsisi hyvinvointi, vaikka Euroopassa olisi sota. Jo 1938 marraskuussa Roosevelt luonnosteli myöhempää lakiasetusta, jolla Englantia lainoitettiin ja aseistettiin ja joka sodan kuluessa saattoi Englannin todelliseen riippuvuussuhteeseen. Hän sanoi hieman tätä aiemmin mielessään sota, joka oli hänelle jo päätetty tosiasia: "Ehkä, jos siihen mennään, tulee USA olemaan tilanteessa, jossa se kokoaa eurooppalaisen sivilisaation jäännökset."

Oli melko selvää, että sota haikentäisi niin paljon Britanniaa ja Ranskaa, että niiden imperiumit tulisivat hajoamaan. On epäuskottavaa, etteikö esim. Churchill olisi tajunnut tätä. Brittiläisen imperiumin hajoaminen oli Rooseveltille yksi tärkeimmistä sodan päämääristä, joka sanottiin pienessä piirissä ääneen. Yksi esimerkki. Rauhan viimeisinä päivinä, kun sota Euroopassa alkoi olla varma, sisäministeri Harold Ickes, Rooseveltin tapaan vannoutunut liberaalidemokraatti ja internationalisti, totesi helpotuksesta huokaisten: "Brittiläisen ja ranskalaisen imperiumin hajottaminen on näköpiirissä". Tämä hajottaminen alkoi heti sodan aikana siten, että esim. Churchill alkoi jakaa saaria ympäri maailmaa USA:lle maksuna esim. vanhentuneiden hävittäjien (laivojen) luovuttamista vastaan. Vastaavasti toimi Ranska asetilauksia yms. vastaan. Jo meritukikohtien luovuttaminen teki mahdottomaksi valvoa tulevaisuudessa kunnollisesti yhteyksiä imperiumien muihin osiin. Tietenkin varsinainen hajoaminen tuli tapahtumaan siirtomaiden "vapautumisen" kautta. Minä: Vaikka aluksi vapautusliikkeet olivat myös kommunistisia ja esim. 70-luvulla nuoriso ja taiteilijat ylistivät vasemmistolaisia vapauttajia, kommunismi ja vasemmistolaisuus ovat samaa alkuperää kuin kapitalismi ja sama taho ohjaili eri blokkeja myös sodan jälkeen. Toki oli oikeitakin vapautumisia, mutta niitä on kiihtyvällä vauhdilla seurannut Hitlerin kohtalo...

Stalinin Neuvostoliittoon Rooseveltin USA:lla oli tunnetusti hyvät suhteet eikä Neuvostoliittoa laskettu "gangsterivaltioiden" kategoriaan, joita vastaan Roosevelt kaavaili maailmansotaa. Kirjan ohi voisi todeta, että kaikesta päätellen liberaaleja USA:ssa ja kommunisteja Neuvostoliitossa johti täydellisesti sama taho. Kirjassakin todetaan, että FDR ei kantanut huolta Stalinista eikä piitannut siitä, että Hitler ajettiin sopimukseen Stalinin kanssa. Roosevelt ymmärsi saavansa kaipaamansa sodan tätä kautta ja ilmeisesti hän luotti täysin Staliniin. NL oli aina valmis tätä ennen käymään sotaan fasistisiia maita vastaan ja mitä ilmeisimmin myös tämän jälkeenkin. Vaikka FDR sai tietää Ribbentropin ja molotovin allekirjoittamasta salaisesta lisäpöytäkirjasta välittömästi sen allekrijoittamisen jälkeen, hän ei maininnut siitä Puolan tai Britannian johdolle, vaan kehotti näitä edelleen taipumattomuuteen.

Karanteeni

Rooseveltin tyyli oli ajaa vastustaja epätoivoiseen tilanteeseen ja toivoa, että se tarjoaisi verukkeen sodalle. Japanin suhteen harjoitettiin rajua painostusta ja taloussaartoa. Taloussaarto katkaisi japanin öljyhuollon ja kaikki vaihtoehtoiset mahdollisuuden hankkia öljyä määrättiin sodan syyksi. Tällainen politiikka on tehokas tapa saada aikaan vallan vaihto radsikaalimpaan suuntaan (USA ei antanut mitään mahdollisuuksia Japanille ja teki kaikki neuvottelut tyhjiksi) sekä viimein hyökkäämään (Pearl Harbor). Kun vastustaja näkee, että sota tulee, sille saattaa olla viimein suurempi houkutus tarjota todelliselle aggressorille veruke sotaan ja propagandavoitto, kun odottaa sotaa, joka kuitenkin selvästi tulisi. Etenkin, jos tilanne olisi epäsuotuisampi tulevaisuudessa. Öljyttömyys oli jo musertava pakkotilanne ja edellytti suhteellisen nopeaa toimintaa.

Hitler ei hyökännyt Amerikan laivoja vastaan, vaikka nämä sotivat täyttä sotaa Saksan alivoja vastaan 1941. Vuonna 1939 Hitler kuitenkin joutui hyökkäämään Puolaan. Selvästi vastustajat halusivat sotaa ja saisivat sen. Monilla on väärä käsitys asioista ja moni luulee, että Saksa olisi voinut välttää sodan. Mutta jos suurvallat haluavat sotaa, he saavat sen. Saksa ei mitenkään olisi voinut välttää sotaa. Provokaatiot Puolan taholta olivat sen verran rajuja ja röyhkeitä, että niistä näki sodan olevan varma asia. Lopulta Länsivaltojen  olisi täytynyt antaa Puolan hyökätä ensin, mitä sen vaivoin onnistui pidättäytyä tekemästä. Olisivathan länsivallat tulleet joka tapauksessa avuksi. Oli selvää, että ne olivat Puolan provokaatioiden taustalla.Sota olisi vain alkanut epäsuotuisampaan aikaan. Länsivallat olisivat joka tapauksessa kyenneet valehtelemaan jonkin välikohtauksen tai asiat parhain päin omalta kannaltaan kansoilleen. Ehkäpä ne olisivat aloittaneet suorat pommituslennot eli omat provokaatiot. Toisaalta Puola toimi niin röyhkeästi, että siihen ei voinut olla vastaamatta. Danzig saarrettiin täydellisesti ja lentokoneita ammuttiin sekä järjestettiin rajavälikohtauksia. Puolassa yhä ollut saksalaisväestö joutui koko ajan brutaalimman hyökkäyksen kohteeksi. Bavendammin mukaan Puolan jo keväällä mobilisoimat joukot Itä-Preussin rajalle olivat merkittävä seikka sotaan johtaneessa kehityksessä. 27.3.1939 mobilisoidut 750 000 miestä Saksan rajalla nostivat aseellisen konfliktin uhkaa ja siten vaikuttivat takuiden myöntämiseen.

Kun yleensä ajatellaan Rooseveltin karanteeni-politiikkaa, niin siinähän jätetään myös mahdollisuus tavallaan pidättäytyä sodasta. Tämä on vain mielikuva ja juuri sellaisen vuoksi Roosevelt valitsi tällaisen tien. Tosiasiassa sota saataisiin kyllä, jos sitä haluttaisiin. Ensinnäkin karanteeni olisi todennäköisesti siis merkinnyt Saksan ja ehkä myös Italian täydellistä saartamista nälkäsaartoon. Niille ei olisi jätetty muuta mahdollisuutta kuin vallankumous tai sota. Totta kai tätä karanteenia olisi voitu maustaa provokaatioilla. Esim. Puolan vastaavilla provokaatioilla, kuin mitä se suoritti 1939. Esim. Japaniin kohdistettu taloussaarto öljyn ym. suhteen oli tosiasiassa sotatoimi. Käytännössä täydellinen karanteeni olisi ollut yhtä kuin sodan aloittaminen. Karanteenista puhuminen vain peittää omaa aggressiota ja naamioi hyökkäyksen. Tosiasiassa hyökkäyksen kohteelle ei jää valinnanvaraa. Se halutaan kukistaa ja tämä merkitsee sotaa. Kyseessä on vain massojen harhautusyritys. Yritys peittää oma syyllisyys valheella.

Karanteeni-politiikka tuli julki ns. Karanteeni-puheessa, jonka Roosevelt piti 5.10.1937. Vaikka sen syy oli Japanin ja Kiinan sota Kaukoidässä, puhe oli suunnattu kaikkia Akselivaltoja vastaan. Sotaiset tavoitteet, joihin politiikka tähtäsi. ilmenivät lausunnosta, jonka Roosevelt antoi hallitusistunnossa 17.12.1937. Kun meriministeri vaati sotaa Japania vastaan vastavedoksi amerikkalaisen tykkiveneen Panayn upottamisesta, presidentti sanoi, että "En toivo, että meidän täytyy käydä sotaa, jotta saisimme sellaisen." Presidentti siis halusi sotaa, mutta ei halunnut ampua ensin eli ei halunnut näyttää syylliseltä suuren yleisön silmissä. Karanteeni-puheessa vaadittiin "aggressiivisten valtojen" asettamista karanteeniin eli eristämistä. Karanteeni seuraisi, jos "roistovaltiot" eivät luopuisi esim. alueellisista hegemoniapyyteistään. Karanteeni saattoi sitä paitsi merkitä kaikkien suhteiden katkaisemista, taloussaartoa tai jopa suoraan "puolustussotaa". Ilmeisesti kynnys "puolustussodan" aloittamiselle asetettaisiin matalaksi tietyillä vaatimuksilla. Tällainen olisi yksi tapa saada vastustajalle ainakin osa syistä muutenkin kuin suorittamalla aivan puhdasta valehtelua lehdistössä ja diplomatiassa.

Vastaava ajatus sisältyi Rooseveltin aloitteeseen "Maailmanrauha-suunnitelmasta", johon hän vaati Chamberlainin suostuvan. Suunnitelmassa kaikki maailman maat sitoutuisvat yhteiseen rauhankonferenssiin tai järjestelmään, jossa yhteisesti päätettäisiin asioista USA:n johdolla. Kaikkien olisi sitouduttava "yhteisiin päätöksiin", tai muuten seuraisi "karanteeni"/saarto ym. Samaan aikaan Karanteeni-puheen kanssa Roosevelt yritti saada maailman maita hankkeeseensa. Tämän mekanismin oli juuri tarkoitus estää kahdenväliset sopimukset Euroopan maiden välillä ja saada maat sitoutumaan yhteiseen menettelyyn. On epäselvää, uskoiko Roosevelt Chamberlainin suostuvan suunnitelmaansa, vai oliko sen avulla ensin tarkoitus saada Chamberlain erotetuksi. Britanniassa kun oli kova paine toimia siten, kuin USA haluaa. Ehkäpä jonkinlainen vastaava suunnitelma olisi tehty tämän jälkeen, ellei sitten olisi saatu sopivan sotaisia miehiä tilalle. Chamberlain vastusti Rooseveltin suunnitelmaa, koska ajoi juuri aidosti liennytystä kahdenvälisillä sopimuksilla.

Tosiasiassa Chamberlain olisi halunnut tukea Rooseveltilta ryhdikkäämpään esiintymiseen Japania vastaan. Rooseveltilla oli kuitenkin tuolloin tyylinä vaatia suureen ääneen aggressorien pysäyttämistä, mutta sysätä kaikki sotilaallinen riski muille. Britannialla ei ollut rahkeita tuolloin käydä yksin Japania vastaan ja se olisi tarvinnut lupauksen tuesta USA:lta ja yhteistä esiintymistä ja sitoutumista. Minä: On epäselvää, halusiko Roosevelt tuolloin pysäyttää Japania, sillä Japanin ja Kiinan sota tuli olemaan mainio veruke sodalle aikanaan. Sota myös pelasti Kiinan kommunistisen puolueen ja on tunnettua, että Roosevelt kaavaili kommunismin riemukulkua ja yli puolen maailman suistamista sen ikeeseen. Myöhemmin sitten Rooseveltin seuraajat ja osin hänen omat luottomiehensä sodan jälkeen sitten loivat Stalinin kanssa tietoisesti kommunistisen Kiinan. Chamberlainin ehdotus jyrkistä toimista ja uhkailuista olisivat varmasti saaneet japanin pidättäytymään sodasta. Japanin johto oli antanut jopa ymmärtää, että olisi peräytynyt tällaisessa tapauksessa. Tuhoisaa sotaa ei olisi tullut, mutta nyt Japani eteni nopeasti syvälle Kiinaan. Sodan sytyttäneet välikohtaukset ovat yhä epäselviä eikä kaikkia vastuullisia tiedetä. Ties mitä voimia on niiden taustalla. Kiinalaisen aj japanilaisen puolen syyllisyysaste on myös epäselvä. Kiinassa vallitsi kova henki panna vastaan Japanin aggressioille tuolloin. Lisäksi Roosevelt halusi heikentää Britannian imperiumin intressejä Kiinassa. Japanin eteneminen uhkasi niitä vakavasti. Roosevelt oli jo 1934 todennut, että ei toimisi Japania vastaan, ennen kuin se iskee Hawaijille ja Honoluluun.

Tosiasiassa USA oli pelannut Japanin epätoivoiseen tilanteeseen. Se oli saanut Englannin ja Japanin liiton purettua 20-luvun alussa. Tuolloin oli laivastokonferenssissa sovittu USA:lle edulliset rajoitukset eri maiden laivastoihin. Japani joutui tyytymään pienehköön laivastoon ja Englantikin luopumaan perinteisestä ylivalta-asemastaan. Japani ajautui oikeastaan lopulta elämään Britannian ja USA:n hyvän tahdon varassa. Japanin laajeneminen padottiin ja samaan aikaan USA sai läpi Open Door-politiikkaansa Kiinan suhteen. Bavendammin mukaan Mandshurian kriisi 1931 ja myöhemmät Japanin sodat olivat saaneet alkunsa tästä. Japani oli koettanut saada itselleen sen, mistä oli jäänyt paitsi rauhanomaisissa neuvotteluissa. Myös Pearl Harbor oli lopulta seurauksena em. politiikasta. Toisaalta ei Mandshurian kriisiin olisi voitu reagoida päättäväisesti yleisen mielipiteen ja riitaisuuksien vuoksi. Uhkasihan koko aluetta kommunismi ja 1931 oli uhkana sne leviäminen Kiinaan. Koko sotien välisen ajan USA ajoi Japania vastaan kovaa ja joustamatonta politiikkaa ja vastakkainasettelua. Se sai Englannin pidättymään erillisistä sopimuksista ja tukemaan vastakkain asettelua, mitä Englanti joutui katumaan myöhemmin. Myös tällöin USA Bavendammin mukaan tietoisesti heikensi Britannian imperiumia. Vuoden 1937 lopussa USA ehdotteli karanteenia Japania vastaan. Tämä ei johtanut mihinkään, mutta lopulta maat sopivat laivastojensa jakamisesta. Englannin laivasto toimisi Italiaa ja Saksaa vastaan Atlantilla ja Välimerellä, kun taas USA keskittäisi laivastonsa Tyynelle Valtamerelle ja usojaisi myös Britannian meriyhteyksiä Kaukoidässä.

Mm. Eden olisi halunnut toimia Rooseveltin haluamalla tavalla. Tämä erosi hallituksesta. Kriisi oli syvä, sillä pelättiin USA:n epäävän tuen Englannilta sodan sattuessa.Välirikko alkoi viimeistään, kun Chamberlain halusi lähentyä Mussolinia ja neuvotella Abessinian sodan hyväksymisestä. Hallitus ei kuitenkaan kaatunut ja Chamberlain jäi valtaan. Thomas Inskip toi ratkaisevaan istuntoon muistilapun: "Edenin yhteisen USA:n, Ranskan ja Englannin esiintymisen politiikka merkitsee sotaa". Tätä ei vuoden 1938 alussa halunnut konservatiivinen puolue eikä myöskään Englannin yleinen mielipide. Hallitus menetti kuitenkin painoarvoaan julkisuuden silmissä. Myös Ranskan ja USA:n silmissä. Tämän jälkeen Chamberlain tunnetusti harjoitti appeasement-politiikkaansa v. 1938. Kansa oli sen kannalla, mutta eliitti suurelta osin vastaan. Eliitti mediansa ja valtansa avulla pakotti Chamberlainin pois tältä kurssilta ja käänsi kansakunnan mielet.

Lopullisen sysäyksen sille, että Englanti siirtyi sodan kannalle, antoi kuitenkin Rooseveltin kevättalvella viimein lupaama varma apu ja tuki sodan aikana. Britannia ei myöskään ollut varustautunut riittävästi v. 1938. On myös esitetty, että jopa Chamberlain teeskenteli myöntyvyyspolitiikkaa kansan yleisen mielipiteen vuoksi. Englanti olisi esittänyt rauhantahtoa, mutta Hitler olisi muka vaatinut aina lisää. Media onnistui esittämään Hitlerin sopimuksenrikkojana ja aggressorina ja sen vuoksi kansa hyväksyi sodan. Esim. tämä kirja on yksi monista, jotka ovat toista mieltä. Chamberlainin rauhanhalu oli aitoa, vaikka hän edusti plutokratiaa. Hän ei halunnut sotaa, joka merkitsi hirvittävää velkataakkaa ja Euroopan kulttuurien tuhoutumista. Hän piti sotaa turhana ja olisi halunnut Britannian, Ranskan, Italian ja Saksan yhteistä "Europpan konserttia", joka olisi päättänyt sovussa Euroopan asioista, kun Versaillesin rauhansopimuksen epäkohdat olisi kohtuullisesti korjattu. Valitettavasti Englanti oli riippuvainen USA:sta Englanti oli menettänyt johtavan asemansa maailmassa eikä voinut sanella koalitioita, johtaa niitä ja rahoittaa niitä. Englanti joutui etsimään luottoja ja tarvitsi USA:lta tukea mahdollisessa sotatilanteessa. Johtoasema maailmassa oli jo siirtynyt USA:lle. Lisäksi Englannissa tunnetusti oli paljon valtaa suurpankkiireilla ja muilla finanssieliitin edustajilla. Chamberlain joutui taipumaan puolueensa enemmistön tahtoon sekä lopulta parlamentaarisessa maassa puolue-eliitin tahtoon. Hänen rauhanpuolueensa taisteli loppuun asti sotaa vastaan mahdollisuuksiensa mukaan. Sotaan pakotettuna Chamberlain kävi sitä maltillisesti, kunnes joutui luopumaan pääministeriydestä. Kuten hän parlamentissakin totesi, Saksa ei rikkonut Münchenin sopimusta, vaan se oli pakotettu luomaan protektoraatin, koska maa hajosi. Saksa olisi tyytynyt ensin vain Danzigiin, kesäkuun kriisin jälkeen vain Käytävään ja Danzigiin ja kysymys olisi ratkaistu tällöinkin kansainvälisten sääntöjen mukaan ja oikeudenmukaisesti. Parlamentissa Chamberlain myös totesi kv. rahaeliitin ja USA:n pakottaneen Englannin sotaan.

Taistelu sodasta ja rauhasta

Roosevelt painosti ankarasti Chamberlainia ja USA:n media säesti parhaansa mukaan. Tämä lisäsi painetta myötäilyyn. Eden sai selitellä valtiovierailulla, että Chamberlain ei ollut fasisti. Amerikka oli jo tietoinen johtajan roolistaan (ja lisäksi myös kyse oli globaalin salaisen eliitin valitsemasta linjasta). Britannia oli jo riippuvainen USA:sta eikä voinut asettua vastahankaan. Tshekkoslovakian kriisin aikana myös uusi ulkoministeri Halifax vaihtoi sotahaukkojen leiriin. Vaikka kansa riemuitsi, tosiasiassa Chamberlainin linja oli kokenut ratkaisevan tappion. Tosin Münchenin sopimuksen aiheuttama riemu saattoi monet völiaikaisesti epäilemään. Esim. Churchill pettyi niin pahasti kriisin lopputulokseen, että hänellä tuli kyyneleet silmiin.

Chamberlain olisi kai muutenkin käynnistänyt jonkinlaisen varusteluohjelman heti Münchenin jälkeen. Tämä on minulle epäselvää. Varusteluohjelmia ei yleensä harrasteta turhan takia eli yleensä sotaan varustaudutaan. Chamberlain kuulutti ohjelmasta heti kriisin lauettua, mikä aiheutti pahaa verta ja epäluuloja Saksassa. Jo kriisin aikana oltiin Chamberlainin vastustajien leiristä uhottu, että kun valta vaihtuu, aloitetaan sota Saksaa vastaan. Britannian lehdistö alkoi entistä aggressiivisemman vihakampanjan kriisin jälkeen. Mielialojen käännyttämistä helpotti Kristalliyö, jonka aitouteen ei Bavendamm uskalla puuttua. Hänen oma puolueensa kääntyi rauhanlinjaa vastaan ja pian Chamberlain oli tilanteessa, jossa hän ei enää voinut tehdä minkäänlaisia myönnytyksiä. Kuitenkin Danzigin ja Puolan Käytävän kysymys oli ainoa asia, joka oli jäljellä, sillä Hitler ei pitänyt välttämättömänä siirtomaiden palauttamista Saksalle. Käytävän osaltahan tässä vaiheessa olisi riittänyt liikenneyhteys sen läpi.

Kyse oli suurista linjaratkaisuista. Kuten Rooseveltin erityisemissaari William Bullit kertoi Puolan johdolle, USA:lla oli Englanti täysin hyppysissään ja tämä tulisi tekemään juuri niin kuin USA halusi. Heidän ei tarvitsisi kuin mainita tietyistä asioista, niin Chamberlain tottelisi. Näitä kiristyskeinoja ei siis tarvitsisi edes käyttää. Roosevelt vaati Englantia hylkäämään edullisen taloussopimuksen Saksan kanssa, josta oltiin neuvoteltu parhaillaan. Sen sijaan Britannia solmi taloussopimuksen USA:n kanssa ja madalsi tullimuuriaan. Askel askeleelta USA myös sai Englannin hivutetuksi sodan kannalle. Chamberlain yritti koko ajan viivyttää. Talven aikana Englanti saatiin julistamaan yleinen asevelvollisuus. Se saatiin myös aloittamaan sotilaalliset konsultaatiot Ranskan kanssa mahdollisen sodan varalle.Tällaista neuvottelemista oltiin vältelty, koska I maailmansotaan johtanut kehitys oli ollut niin tuoreessa muistissa ja epäsuosittu toimintalinja. Pian neuvoteltiin myös Puolan ja Belgian kanssa.

Tshekkoslovakian kriisin jälkeen USA katkaisi suhteen Saksaan Kristalliyön jälkeen. Tammikuun alussa Roosevelt kuulutti julkisesti kongressissa, että USA ei hyväksyisi mitään myönnytyksiä Saksalle enää ja tarjosi tukeaan Englannille, Ranskalle ja nyt lisäksi Puolalle. Myös kabineteissa Roosevelt teki selväksi, että Saksa oli nyt eristettävä. USA:lla oli huomattava valta Euroopan maissa, koska kaikki tottelivat. Talvella Saksan diplomaatit saivat huomata jäisen ilmapiirin kaikkialla. Puolan ulkoministeri Beck sanoi ei Saksan tarjouksille Obersalzbergissä ja sai palkaksi pian ensimmäisne erän USA:n porkkanaksi tarjoamista isoista lainaeristä edullisin ehdoin. Esim. Puolan suhtautumista Amerikkaan kuvaa hyvin suurlähettiläs Potockin ilmoitus 1937 ulkoministeri Hullille: "Puola..katsoo Yhdysvaltoihin, kun on kysymys johtamisesta Euroopassa ja koko maailmassa." Puola olikin Versaillesissa luotu USA:n ja Länsivaltojen satelliittivaltio. Pääministeri Daladier julisti tammikuun 26. päivä Ranskan seisovan lujana sitoumustensa takana, siis myös Puolan kanssa solmimansa liiton (1921). Kun olot olivat olleet rauhalliset eikä Ranskalta ollut tullut tukea Pilsudskin ehdottamalle sodalle Saksaa vastaan 1930-luvun alussa, oli Puola pitänyt yllä jonkinlaisia suhteita Saksan kanssa ja solminut jopa hyökkäämättömyyssopimuksen. Puolan ulko- ja sisäpolitiikkaa oli paheksuttu ja tämä oli aiheuttanut myös tiettyä pidättyvyyttä Puolan taholta. Kuitenkin nimenomaan myös ministeri Beck tarvitsi vain tiedon Länsivaltojen kannan muuttumisesta ja hän oli heti valmis siirtymään Saksan suhteen sotaisalle kannalle. Bavendamm kertaa tutu Bullitin viestit Puolan johdolle, joissa hän lupasi USA:n tukea Puolalle ja että USA tulisi mukaan sotaan tarvittaessa. Puolan edustajat panivat merkille, kuinka kauhuissaan Hitler silminnähden oli ja saksalaiset Rooseveltin alastomasta aggressiosta talvella 1939. Asiasta kerrottiin amerikkalaisille naureskellen.

USA oli siis Euroopan isäntä. Koko maailman. Demokraattisten länsimaiden johtajat olivatkin kauttaaltaan vapaamuuraridemokraatteja, jotka toimivat juuri siten, kuin oppi-isät Lännessä halusivat. Hollannin ja Belgian johto valitteli Lännen johtajille, kuinka nationalisteilla oli kannatusta ja miten he vastustivat kansallissosialismia. Toisaalta heistä jotkut sentään vastustelivat hieman, kun oli kyse selkeästä sotapolitiikasta. Olivathan heidän maansa vaarassa joutua sotatantereeksi. (Esim. Suomessa järkimiehet paheksuivat Englannin ja Lännen sotaisuutta ja olisivat halunneet rauhaa. Mutta esim. Ryti ja muut rapparit tukivat jyrkkää linjaa ja vastustivat Chamberlainin appeasement-politiikkaa. He olivat Erkon Helsingin Sanomien johdolla täysin Lännen liberaalidemokraattien tekopyhän ja valheellisen sotapolitiikan takana. Tietenkin asiaan kuului Hitlerin syyttäminen kaikesta ja leimaaminen aggressoriksi).

Joulukuussa 1938 (14.12. Roosevelt vahvisti kirjallisesti USA:n teollisuuspotentiaalin olevan Engannin takana sodassa ditatuureja vastaan, raakamateriaali esim. 30 000 lentokonetta vastaan oli taattu) ja vuonna 1939 Roosevelt viimein lupasi tarpeeksi sitovasti asellista tukea Länsivalloille. Kaikille oli selvää, että USA tulisi tarvittaessa tukemaan Länsiliittoutuneita osallistumalla armeijoillaan sotaan. Monien mielestä tarvetta oli joka tapauksessa. Esim. Chamberlain uskoi tätä ennen Saksan jyräävän Euroopan maat, jos se ajettaisiin sotaan. Talvella sovittiin myös mittavista asetoimituksista, jotka voitiin luvata esim. kiertämällä pykäliä Kanadan kautta. Ratkaisevaa juuri esim. Ranskan kannalta olivat mittavat lentokonetoimitukset. Nämä asetoimitukset olivat toisaalta hyvin kalliita ja mittava menoerä joka tapauksessa, vaikka sotaa kestäisi vain vähän aikaa. On uskomatonta, kuinka helposti Länsimaiden poliitikoista suuri osa suostui heti ostamaan järjettömiä määriä aseita kyetäkseen käymään täysin turhaa sotaa. Tämä kaikki kertoo USA:n huomattavasta vallasta ja kuinka sen eliitti oli jo onnistunut miehittämään kätyriellään eri maiden johdon. Ne olivat liukuneet vapaamuurarien ym. toiminnan kautta liberaalidemokraattien hegemoniaan.

Isännän äänen  ja aselähetysten lisäksi sotahaukoilla oli aseenaan siis media joka maassa. Myös Bavendamm kertaa FOCUS-järjestön ja Churchillin merkillisen nousun hämärien ja mahtavien voimien avustamana. FOCUS oli pääasiassa äveriäiden juutalaisten ja muiden sotahaukkojen muodostama propaganda- ja painostusjärjestö, jonka tavoite oli saada iakaan maailmansota Saksan tuhoamiseksi. Vuodesta 1936 tätä sotapolitiikkaa ajettiin kaikin voimin. Tärkeä operaatio liittyen Tshekkoslovakian kriisiin oli keväällä 1938 suoritettu mediaoperaatio. Maailman lehdistö väitti Tshekin johtaja Beneshin tietojen perusteella Saksan mobilisoineen armeijansa Tshekkoslovakian rajalle ja aikoneen hyökätä. Tshekin armeijan mobilisointi olisi kuitenkin saanut Hitlerin lupumaan aikomastaan hyökkäyksestä. Tästä alkoi erinäisten huhujen avulla käyty pelon ja sotaisan ilmapiirin lietsonta, jossa apuna olivat sotapoliitikot ja myös Saksan vastarintamiehet. Erinäisten väärien tietojen avulla taivuteltiin myös poliitikkoja sotapolitiikan kannalle. Tavallinen poliitikko ei aina osannut epäillä, jos "tietojen" takana oli tiedustelupalvelu.

Vuoden 1938 lopussa väitettiin Saksan aikovan aloittaa sodan yllätyshyökkäyksellä Lontoota vastaan suurpommituksin. Lähteeksi väitettiin saksalaista sisäpiirilähdettä. Kaikki tehtiin hyvin uskottavaksi. Vaikka Chamberlain ymmärsi tiedon olevan puppua, tämä pelottelukampanja käänsi mieliä sotapolitiikan kannalle ja tämä taas pakotti Chamberlainin myönnytyksiin sotahaukoille, jos hän mieli säilyttää asemansa. Pian tämä unohdettiin ja puhuttiin Saksan aikeista hyökätä Hollantiin. Pian esitettiin varmana tietona Saksan suunnitelmaa Ranskan vastaisesta hyökkäyksestä, vaikka tosiasiassa Saksalla ei ollut mitään sotasuunnitelmaa Ranskan lyömiseksi. Vain hieman aiemmin Saksa oli Münchenin jälkitunnelmissa ollut neuvottelemassa ystävyyssopimuksesta Ranskan kanssa. Roosevelt oli saanut estetyksi myös tämän. Myöhemmin keväällä oli romanialaisilta tilattu väite, että Saksa olisi uhannut miehittää maan (Tilea-valhe). Tämä tapahtui tynkä-Tshekkoslovakian miehityksen yhteydessä. Bavendamm ei usko, että Chamberlain olisi uskonut Tileaa, mutta sotahaukat esittivät kansalle Prahan miehityksen Hitlerin petoksena ja ksoka Roosevelt ja oman maan eliitti vaati häntä sotapolitiikan kannalle, hänen oli annettava takuut Puolalle. Hän yritti tämänkin jälkeen varovaisia avauksia appeasementin suuntaan, mutta ei voinut enää mitään.

Chamberlain ja Hoare edustivat siis appeasementia. Hallituksen istunnossa Halifax saattoi esittää tiedustelupalvelulta tilatun ja hälyttävän raportin Saksan uhasta. Hoare saattoi kaivaa tällöin taskustaan oman selvityksensä, joka edusti täysin vastakkaista kantaa ja ristiriitaisia tietoje edelliseen nähden. Näin sotahaukkojen valhekampanjoita saatiin paljastetuiksi ja useimmat hallituksen jäsenistä varmaankin ymmärsivät, mikä oli pelin henki. Mutta lopulta kaikkien oli taivuttaa vahvemman edessä eli sotapoliitikkojen triumfin edessä, jos poliittinen ura oli kallis. Kansakunta nimittäin nieli sotaisan median valheet ja uskoi kaikki väärät huhut. Työväenpuolue oli sodan kannalla ja jopa evankelisen kirkon päämies saattoi esittää, että joskus "oli parempaa toimia moraalisesti oikein, vaikka tämä olisikin merkinnyt sotaa rauhan sijaan".

Esim. Hans Meiserin kirjasta Verratene Verräter (Petetyt Petturit) voi lukea, mitä Saksan vastarintaliikkeen miehet olivat ilmoittaneet englantilaisille. Nämä lausunnot kuulostivat välillä melko ihmeellisiltä. Lausunnot kuulostivat englantilaiselta sotapropagandalta ja sodanjälkeisen ajan voittajien ääriajattelulta. "Natsijohtajat olivat joukko tyhmyreitä ja Hitler oli hullu". On epäuskottavaa, että tuollaista olisi lausuttu. Bavendamm esittää, että esim. väite suunnitelmasta aloittaa sota pian Lontoon suurpommituksella oli ehkä tilattu tiedustelupalvelun taholta tai jopa sen sepittämä. Saksalaista lähdettä ei ehkä edes ollut. Suuri osa vastarintamiesten jutuista vaikuttaa joltain uskomattomalta sodanjälkeiseltä aivopesutarinalta, jollaista ei varmasti olisi keksitty Saksassa. (Kaikenlaisia huhuja leviteltiin kyllä, esim. verhoja tai mattoa purevasta Hitleristä. Nämäkin ja nimenomaan nämä saattavat olla ideoituja tiedustelupalveluissa Lännessä.) Silti vastarintaliikkeellä täytyi olla suuri merkitys sille, että sotaan ryhdyttiin. Vaikka heidän tarinansa olivat epäilyttäviä ja lupauksensa kumouksista myös epäuskottavia, täytyy olla merkityksellistä, että esim. yleisesikunnan päällikkönäkin kauan toiminut Halder ja armeijan tiedustelupalvelun (Abwehr) johtaja Canaris olivat Hitlerin vastustajia ja moni korkea upseeri ja diplomaatti myös. Vastustajan kortit olivat luettavissa. Mutta Bavendamm nimenomaan tekee selväksi, että vastarintamiesten lupauksiin kumouksista ym. ei uskottu eikä heitä muutenkaan noteerattu saati arvostettu millään tavalla. (Heitähän sitten käytettiin vain täysimääräisesti hyväksi, kunnes heidät Lontoosta käsin ilmiannettiin. Mielenkiintoinen kysymys on, missä määrin saksalaiset lähteet Kolmannen valtakunnan taloudellisista ongelmista olivat silkkaa valehtelua tai jopa tilattua tavaraa. Yleinen käsityshän on, että Valtakunta olisi muka tuhoon tuomittu ja että sota olisi välttämätön velkojen yms. tähden. Toisaalta esim. FDR näki Saksan kaupankäynnin uhkana. Maan talous haluttiin vallata takaisin osaksi kv. riistojärjestelmää. Käsittääkseni Saksan talous oli sangen hyvävoimainen, vaikka varustelu rasitti sitä. Nimenomaan varustelu oli sille rasitus eikä piristys. Käsittääkseni ulkomaan valuutasta saattoi olla pulaa, mutta käsittääkseni maa ei sitä tarvinnut niin suuria määriä kuin moni muu maa).

Kaikki valtava valehtelu sai aikaan sen, että Saksan ulkopuolella juuri kukaan ei tiennyt siitä, miten asioiden todellinne laita oli. Kuvaavaa on Bavendammin vertaus, kun hän sitten kertoi Saksaa tunteneiden miesten raporteista. Näihin tutustuminen oli kuin olisi katsottu kiehuvan kattilan kannen alle. Aika selkeästi annetaan ymmärtää, että Saksan ulkopuolella vallitsi keinotekoinen sotamieliala ja hysteria, koska ihmisiä johdettiin järjestelmällisesti harhaan. Todellinen vallankäyttäjä ei pitänyt kansallissosialisteista ja halusi valloittaa Saksan takaisin. Itse asiassa jonkinlainen uusi maailmanjärjestys oli muodostettu jo I maailmansodan jälkeen.

Prahaan marssin suhteen Bavendamm ei ole täysin kartalla eli hän ei huomioi tarpeeksi hajoamiskehitystä ja Puolan sekä Unkarin miehitysaikeita. Mutta hänen mielipiteessään on paljon totta. Maaliskuussa sodan syttyminen oli pitkälle jo selvää. Hitlerin oli mielekästä elimoida selustastaan Lännen ja mahdollisesti jopa Neuvostoliiton tukikohta ja "linnoitus". Tosin todelliset linnoitteet oli saatu jo Münchenin sopimuksella voitettua. Mutta haltuun otettu teollisuus tarjosi varustelun 40 divisioonalle ja alueet saattoivat Puolan entistä uhatumpaan asemaan. Tämä ei välttämättä merkinnyt pelkkää hyökkäystä, vaan saattoi toimia myös pelotteena. Tshekkejä ei pidetty luotettavina. Alueen kaoottisia oloja ja rauhoittamistarvetta ei selitetä tarpeeksi. Tosin todetaan, että todellisuudessa Münchenissä Tshekkoslovakia luovutettiin Saksan eräänlaiseen etupiiriin. Tshekin johdolta edellytettiin hyviä suhteita Saksaan. Tämä nimenomaan kuului sopimuksen henkeen ja näin Britannian diplomaatit asian esittivät. Britannia ei taannut Tshekkoslovakian tynkää ja "moraalisesta takuusta" se totesi, ettei tällaista ollut koskaan tehty yksipuolisesti. Ranska oli sanonut takuun olleen jo ennestään voimassa, mutta katsoi, että ei kokenut velvollisuudekseen puuttua asiaan (Minä: Muistaakseni nimenomaan Tshekin kohdalla alun alkaen takuu ei ollut Ranskaa sitova)

Halifax totesi hallituksen istunnossa 27.3.1939:"Meitä kohtasi dilemma, joko olla tekemättä mitään, tai tuhoisan sodan aloittaminen. Jos emme olisi tehneet mitään, tämä olisi merkinnyt Saksan suurta vahvistumista ja suurta sympatian menettämistä USA:ssa, Balkanin maissa ja koko maailmassa. Näissä olosuhteissa, kun meidän oli valittava kahden suuren pahan välillä, hän puolsi ainoaa mahdollista vaihtoehtoa: "Ryhtymistämme sotaan". Eli kuin hallitus olisi tehnyt itsemurhan kuolemanpelosta. Pelosta, että Rooseveltin tuki tulevassa sodassa olisi menetetty, hän puolsi sotaa, jossa Puola, Romania ja Britannian imperiumi tuhoutuisivat. Chamberlain teki täysin selväksi, ettäkyse ei ollut Puolan pelastamisesta, vaan Saksan kukistamisesta. Britannialla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia auttaa Puolaa. (Minä: Tosiasiassa Ranskan joukkojen täysimäääräinen hyökkäys Puolan kanssa yhtäaikaa ja Puolan astetta defensiivisempi ryhmitys olisivat mahdollistaneet Saksan tilanteen toivottomaksi tekemisen. Mitään tällaista ei kuitenkaan suunniteltu. Puolan annettiin silti elää suuruudenhulluissa unelmissa ja vakuuteltiin, että Neuvostoliittoa ei mukaan kuvioihin otettaisi. Se tarvittiin provosoimaan sotaa ja Bavendammkin sanoo, että Ranskan oli toppuuteltava sen sotaintoa, jotta Hitler olisi voitu paremmin maalata lehdistössä syylliseksi.

Saksan ja Englannin talousneuvottelut

Valeoppositiot meuhkaavat nykyisin usein ns. BRICS-maista ja -sopimuksesta. Vastaava USA:n kannalta uhkaava kuvio oli kaavailtu Ranskan, Englannin, Saksan ja Italian teollisuusyhteistyö. Monet kaavailivat maiden välille taloussopimuksia, mutta siis Saksan ja Britannian välinen sopimus estyi. Teollisuuden edustajat neuvottelivat kuitenkin vielä kesällä 1939 tällaisesta. USA:n teollisuus olisi joutunut kovaan kilpailuun tällaisen kuvion totetuessa ja kenties sivuraiteelle. Sitäpaitsi Saksan talous olisi menestynyt edelleen. Itse asiassa suuntautuminen Eurooppaan Amerikkaa suosineen taloussopimuksen sijaan olisi ollut Britannialle edullisempaa.

Anschluss oli tarjonnut Itävallan kassasta 20 miljoonan punnan puntavarannot, joten Saksan asema oli taas hieman luistavampi maailmankaupassa. Myöhemmin seurasivat Tshekin kultavarannot. Neuvotteluissa olisi ollut houkuttelevaa molemminpuolinen luopuminen varusteluista ja ystävyyssuhteet. Saksan olisi ollut tosin luovuttava valuuttakontrollistaan ja arvotettava alas valtakunnamarkkaa. Bavendammin mukaan Göringin hyväksynnän lisäksi suunnitelmilla oli Hitlerin tuki. Chamberlain oli antanut jo kesällä 1938 signaalin, ettei ollut kiinnostunut sotimisesta raaka-ainelähteiden tähden. Hedelmällinen yhteistyö houkutteli molemmin puolin ja Britannia olisi voinut sementoida imperiuminsa liberaalidemokraattisen aikakauden  ongelmia vastaan. Saksan markkinat kiinnostivat oikeastaan enemmän Britannian talouselämää kuin USA:n. Saksa olisi ollut varma ostaja raaka-aineiden ym. suhteen ja antanut takuut viennille. Sopimusta kaavailtiin Saksassa ajankohtaan, jossa USA ja Britannia olisivat unohtaneet Kristalliyön. Sitä jouduttiin selittelemään "Göbbelsin ympärille ryhmittyneiden ääriainesten sooloiluilla, jotka yrittivät estää länsi-integraation" (Bavendammin mukaan Emil Puhl olisi näin esittänyt).. Minä: Minusta nämä teollisuuspiirien kaavailut kuulostavat hieman huolestuttavilta, kun on kyse "Saksan sopeuttamisesta osaksi maailman taloussysteemiä", kuten näistä neuvotteluista on esitetty kuvauksia. Missä määrin kyse olisi kansallissosialismin vesittämisestä ja missä vain joistain myönnytyksistä tai vain joistain merkityksettömyyksistä tai väliaikaisista asioista, en ole selvillä.

USA:lla ei mennyt oikein hyvin tuohon aikaan, sillä maassa oli v. 1939 yli 9 miljoonaa työtöntä. New Deal oli epäonnistunut. Minulle on tosin hämärää, oliko sen tarkoituskaan onnistua ja tuntuu jopa siltä, että maata pidettiin tarkoituksella lamassa koko 30-luvun. En usko, että Roosevelt ryhtyi sotaan ratkaistakseen sillä sisäpoliittisia ongelmia. Maailmanherruudesta oli kysymys. Tietenkin valtaa saatiin koko maailman talouteen ja se saatiin uudelleen järjesteltyä. Talous sai piristyksen tai se tervehdytettiin ja sodalla ja jälleenrakennuksella saatiin oma maa johtoasemaan. Yksin Saksasta Amerikkaan varastetut patentit olivat huippuarvokkaita ja edesauttoivat maan suuryritysten menestystä. Päinvastoin, kuin mitä erinäiset salaliittosivustot antavat ymmärtää, niin Roosevelt nimenomaan esti kaupankäyntiä Saksan kanssa. Monet liikemiehet olisivat halunneet käydä kauppaa Saksan kanssa normaaliin tapaan. Se, että Saksa ei ollut täysin boikotissa, johtui siitä, että tämä olisi ollut liian epäsuosittua. Englannin kanssa solmittiin taloussopimus nimenomaan sen vuoksi, että se ei olisi lähestynyt Saksaa. Saksalainen lähettiläs Dirksen totesi terävästi Lontoosta amerikkalaisesta manööveristä: "Juutalainen suurfinanssi USA:ssa haluaa pakottaa Englannin yhteen Amerikan kanssa ja estää yhteistyön Saksan kanssa". Juuri näin tapahtui. Maaliskuun puolivälissä oli sopimuksesta neuvoteltu Düsseldorfissa samaan aikaan, kun saksalaisjoukot marssivat Prahaan. Saksan puolelta todettiin suoraan, että USA:n talous oli kasvava uhka Euroopalle ja neljän maan yhteistyö olisi turvannut Euroopan. Düsseldorfin sopimus olisi ollut kosto amerikkalais-englantilaisesta sopimuksesta, joka oli erityisesti englantilaiselleautoteollisuudelle epäedullinen. Englanti sai jokaista kanavaa pitkin uhkauksia rajuista kostotoimista, jos se solmisi sopimuksen, joka edistäisi Saksan vientiä  loukkaamattta Englannin etuja. Roosevelt puhui julkisesti syvästä huolesta, jota hän koki mahdollisen sopimuksen vuoksi. Sellainen olisi muka horjuttanut "demokraattisten maiden rintamaa" ja oli muutenkin "suunnattu Yhdysvaltojen taloutta vastaan." Vaikka kesällä oli tunnusteluja, Chamberlainin hallitus joutui luopumaan saksalaisten kanssa suoritetuista talousneuvotteluista 20.3.1939.

Palaan vielä väitettyyn Saksan talouden ongelmallisuuteen. Jos väitteet Saksan talouden toivottomasta tilanteesta olisivat totta, miksi Roosevelt oli huolissaan Saksan hyvistä suhteista esim. pieniin maihin? Hän näki Saksan kaupan pineten maiden kanssa ongelmana, joka "uhkasi saattaa USA:n vaikeaan tilanteeseen ilman, että yksikään sotilas uhkaisi ilmestyä rannikollemme". Bavendamm ei voi itsekään uskoa esittämiään väitteitä Saksan ongelmista. Aivan kuin hän yrittäisi esittää jotain rivien välistä. Saksa kävi kauppaa esim. Etelä-Amerikan maiden kanssa ja tämä olisi ollut "vain normaalia". Kuitenkin siis kauppa kävi, vaikka ei siis Bavendammin mukaan voinutkäydä todellisuudessa USA:n markkinoita uhkaavalla tavalla. Vai kuinka?Roosevelt kuitenkin tuntee maailmantilanteen eikä tuossa varmasti harjoittanut mitään propagandaa. Hitlerin ja Britannian talousyhteistyö oli kaadettava ja valittava sota. Jo ilman sopimusta Roosevelt selvästi piti Saksan taloutta uhkana. Puheet sen ongelmista ovat varmasti vähintäänkin liioiteltuja.

Kun tie oli valittu, joutui Chamberlain esim. ostamaan isolationistien tuen puolueettomuusklausuulin helpottamiselle järjettömällä amerikkalaisen puuvillan (600 000 paalia)  kaupalla, jossa vastavuoroisesti annettiin halvalla valtava määrä sinkkiä (70 000 tonnia) ja kumia (100 000 tonnia). Vaihtokauppa raunioitti maailman raaka-ainekauppaa rajusti. Kauppa allekirjoitettiin 27.6.1939. Ennen Prahan miehitystä Hoare oli puhunut jopa "Euroopan uudesta kultakaudesta", jos Euroopan maat olisivat pystyneet sopimaan erimielisyytensä ja pelaamaan yhteen. Sotahaukat maailman mediansa kanssa olisivat kuitenkin leimanneet tällaiset yritykset "häpeällisksi myönnytyksiksi" ym.

Puola-lisäys

Mielenkiintoinen yksityiskohta maaliskuulta. Vastarintamies Weisszäcker kävi Ribbentropin selän takana omaa politiikkaansa ja esitti 24.3.Varsovassa delegaationsa välityksellä, että Puolan olisi tehtävä ratkaisunsa kshden viikon kuluessa. On kiistelty historiassa, tajusiko Beck tämän vastarintamiesten kehotukseksi taipumattomuuteen, vaiko uhkavaatimuksenomaisena noottina.

Joka tapauksessa Puolan asenne olisi ollut sama mielestäni. Jo 26.1. nähtiin, kuinka suurvallat ohjasivat Puolaa ja millä puolella se ilman muuta oli. Ribbentrop oli Varsovassa ja Saksan valtuuskunnille oli jaettu jo melko ystävällismielinen puhe. Kuitenkin Lontossa oli jo luvattu Puolalle tukea sodan varalta ja kuinka ollakaan, viestin saavuttua Beck sanoi olleensa vilustunut ja lausui tervehdyssanoiksi gaalaillassa vain muutaman sanan. Puhe jäi pitämättä.

USA:n erikoislähettiläs Bullit uostutteli Pariisissa Lukasiewiczia lupauksin 24.3. Tämä tuntui vaikuttaneen vahvasti, vaikka L joutui vielä konsultoimaan Varsovan kanssa. Puola mobilisoi jo saman iltana. Sähkeessään Biddle kertoo: Puola tänään sotajalalla. Tähän on päädytty nopeasti ja ilman suuriakaan ponnistuksia."

Bullitin ilmoitukset tulevasta sodasta ja USA:n tuesta tekivät tehtävänsä. Myös raportit USA:sta, Rooseveltin takaamasta tuesta raaka-aineiden ym. suhteen ja kovasta linjasta Akselivaltoja kohtaan. Koko maailma tuntui suuntautuneen Saksaa vastaan ja Puolalle olisi luvassa saalista. Houkutus oli suuri, koska muutoin oli olemassa vaihtoehto joutumisesta "gangsterivaltioiden" pieneen kerhoon itse. On tietenkin muistettava, että ilmeisesti Puolan johdossa oli vapaamuurareita ja että se oli satelliittivaltio.

Bullit totesi sähkeessään 24.8.1939 Rooseveltille, että sotaa ei voitaisi välttää puhkeamasta aivan muutaman päivän kuluessa, sillä Englanti ja Ranska olisivat Puolan tukena. Bullit tiesi salaisesta lisäpöytäkirjasta, mutta valehteli puolalaisille, että mitään tällaista ei olisi ollut. Roosevelt ja Bullit tiesivät kummatkin sopimuksesta.

Kommentteja

Tuntuu siltä, että Roosevelt oli kuin halvaantunut syyskuun 1938 kriisin aikana. Ilmeisesti kaikki ei ollut valmista ja kaikkialla kypsyteltiin? Valmisteliko hän Kristalliyötä? Bavendammin mukaan kongressivaalit vaikuttivat hänen toimiinsa hillitsevästi. Itse arvelen suunnitellunkin niin, että sodasta tuli suurempi ja kommunismi näin voisi levitä. Biddle sanoi tunnetusti Burkhardtille, että keväällä tulisi uusi kriisi ja tällä kertaa ei mitään uutta Müncheniä seuraisi, vaan kriisi kärjistyisi ja sota syttyisi.

Moni vaihtoehtoväen ja jonkinlaisen revisionisminkin edustaja kuvittelee, että Hitler olisi voinut välttää sodan ja että suuri operaatio Puolaa vastaan 1.9.1939 tekisi hänestä osin sotaan syyllisen. Monelle ei tunnu olevan selvää Rooseveltin rooli, vaikka hänen ohjauksensa ja komentelunsa ovat kuitenkin suurelta osin tiedossa. Silti ei tiedosteta, että FDR määräsi Euroopan sotaan. Usein keskitytään aivan liiaksi Englannin ja Ranskan toimiin, vaikka ne eivät olisi mitenkään voineet toimia ilman USA:n tukea. Eivät nämä kolmekaan ilman varmaa luottamusta Neuvostoliiton kumppanuuteen. Näillä oli syvää tietoa siitä, että NL tulisi ilman muuta olemaan Liittoutuneiden puolella.

Potockin raporttien lisäksi on kerrottu muista raporteista USA:n asioista. Niissä selvästi sanotaan, että maa valmistautui sotaan ja sitä pidettiin väistämättömänä. USA:n sotaan liittyminen oli siis vuorenvarmaa. Maa lähes avoimesti pakotti Euroopan maat sotaan. SIlti tätä ei tiedosteta. Tai asia noteerataan vain osittain. Sanahelinän voimaan on totuttu, vaikka samanlaista sanahelinää harrastivat kommunistitkin. Se, että monia asioita paljastetaan myöhemmin (koko ajan vähemmän) tai että ei haluta liian suoraan aloittaa sotaa, vaan "karanteenista" höpisemisen peitteen alla puolijulkisesti, ei merkitse välttämättä sitä, että toimija olisi muita korkeammalla sivistystasolla tai jotenkin "hyvis". Asia voi olla päinvastoin. Tyyli on tyyli ja valheellisuus usein vain paha merkki. Yleensä katalin ja pahisten kunkku juuri saa maailmanherruuden. Saatanallisuudestahan maailmanherruuspyrkimys juuri kertoo.

Monet kuitenkin ovat katsoneet Amerikkaan juuri toivoen sieltä jotain parempaa. Tämä johtuu juuri siitä, että se sai herruusaseman jo yli sata vuotta sitten ja siitä, että salainen eliitti on jo kauan soluttanut Eurooppaa. USA tuntuu jo alusta alkaen vapaamuurarien projektilta, vaikka itsenäisyystaisteluun liittyi alun perin muunlaisiakin piirteitä. Eliitti muovasi sitten maasta mieleisensä ja sisällissodan avulla sementoi asemansa keskusjohtoisen systeemin kautta. Tasavallan sijaan aletttiin puhumaan demokratiasta ja ensin pikku hiljaa aloitti kehityksen kohti imperialismia ja maailmanvalloitusta. Maan painoarvo olisi varmasti suuri muutenkin, mutta se kokee lähetystehtäväkseen koko maailman täydellisne valloittamisen ja olojen määräämisen. Tätä kutsutaan "demokratian viemiseksi", milloin ei hallita alastoman nukkediktatatorin kautta. Todellisuudessa liberaalidemokraattien missiolla ei ole hirveästi eroa kommunismin kanssa ja tämä käy koko ajan selvemmäksi, mitä totalitaarisemmaksi meno muuttuu. Sama eliitti perusti kommunismin ja loi vasemmisto-opit. Sama eliitti on pyörittänyt kommunismia. Siten ei ole ihme, että eri maiden liberaalidemokraatit alkavat muistuttaa koko ajan enemmän kommunistien kaltaisia ihmiskunnan vihollisia ja pelkkiä paholaisen kätyreitä. Tämä johtuu täydellisestä vallasta, sillä kaikki ovat nykyisin liberaalidemokraatteja. Kuitenkin nämä ovat aina olleet solutettuja ja täydellisesti vapaamuurariohjauksessa. Ei ihme, että he muodostivat aikoinaan kommunistien kanssa "kansanrintaman" eri maiden kansallismielisiä vastaan. Tietenkin todellisuudessa nationalistit edustavat kansaa ja ajavat kansakuntien asiaa. vastapuoli on nimenomaan kansan vastainen rintama. Nykyisin kaikkien on oltava kansan vihollisia. Muita vaihtoehtoja ei suvaita eikä oikeastaan osata edes hirveästi kaivata tai ei osata kaivata, vaikka jotain tuntuu olevan pahasti vinossa. Kaikki on tietenkin röyhkeämpää, kuin esim. 100 vuotta sitten. Silkkaa alistumista. "Kv. velvoitteet" ja väkivaltakoneistot alistavat. Toimeentulo on kiinni oikeaoppisuudesta jne.

Eliitti vihaa ihmiskuntaa yli kaiken. Suomessakin julkaistut teokset erehtyivät, kun ne jo 20-luvulla ja aiemminkin esittivät USA:n ja demokraattiset länsimaat tahona, joihin kaikki toiveet asetettiin. Tietenkin jo tuolloin oli peikkona kommunismi. Suomessa lähempänä kuin muita, vaikka monissa maissa vihollinen oli rajojen sisällä. Moni uskoi demokratiaan ja idealismin aitouteen. Kuitenkin demokraattisia maita johti sama saatanallinen taho kuin kommunistisia maita. Vihollinen, joka demokratiansa kanssa pyrki vain tuhoamaan Euroopan kansakunnat. Kaikki osoittautuikin vain olevan sotaa toiveikkaita länsimaalaisia vastaan. Moni ei tajua tätä vieläkään, kun Eurooppa hukkuu mamumassoihin ja hullutuksiin. USA:n ja Lännen taustalla vaaniva eliitti olikin vihollinen, joka halusi vain tuhoa ja kuolemaamme. Se lumosi seireenilauluillaan ja sai otteeseensa riittävästi maita, joiden kautta se pystyi tuhoamaan fasistiset maat sodalla. Juuri fasismiin ja kansallissosialismiin olisi pitänyt panna kaikki toivo.

EU on CIA:n luomus. CIA alkoi työstää Euroopan Unionia heti 2. maailmansodan jälkeen. Yksi tärkeimmistä hankkeen toimijoista oli Winston Churchill. Ilmeisesti vasta nyt alkaa valjeta, mitä tämä projekti tarkoittaa. Tuntuu siltä, että EU on vain ja ainoastaan väline, jolla eurooppalaiset kansakunnat murhataan. Kun liittovaltio ja siis diktatuuri oli saatu valmiiksi, aloitettiin massamittainen väesönsiirto Kolmannen maailman maista Eurooppaan. Tätä oli valmisteltu salaa jo vuosia. Jo vuonna 2000 on kaavailtu 500 miljoonan ihmisen siirtämistä Eurooppaan vuoteen 2050 mennessä. Valkoisten kansakuntien syntyvyyden rajoittaminen ja muut toimet tuntuvat kaikki viittaavan siihen, että Morgenthau-suunnitelmaa aletaan nyt viedä tehostetusti loppuun, kun sen toteutus oli pantu ensin lähes jäihin ja sitten sitä on toteutettu pienellä liekillä. Saksalaisten lisäksi aggressio suuntautuu kaikkia eurooppalaisia kansakuntia vastaan. Liberalismilla ja kommunismilla ei tunnu olevan mitään eroa ainakaan lopputuleman suhteen ja kansakuntien kohtalon. Mutta saman tahon luomuksia ja pyörittämiä ne ovatkin aina olleet ja maailmansodan kulku sekä Neuvostoliiton syntyhistoria ja sen myöhemmät vaiheet osoittavat samaa. Maailmansota alkaa hahmottua sotana eurooppalaisia kansakuntia vastaan. Ns. demokratia voitti, mutta demokratia on itse asiassa tuhoväline, jolla kansakunnat tuhotaan ja tapahtuu siirtyminen kommunismiin. USA:n todellinen valtias on luonut todellakin Pan-Euroopan, jossa sama valtias hallitsee ja myllertää maailman mieleisekseen.

Kiinalainen vuosina 544-496 e.Kr. elänyt filosofi ja kenraali Sun Tsu: ”Korkeinta taitoa on tehdä vastustajasi vastarintaan kykenemättömäksi: Hajota kaikki, mikä vastustajan maassa on hyvää, nakerra ontoksi sen kunnioitettavuus ja häpäise se julkisesti. Hyödynnä myös kaikkein alhaisimpien ja halveksittavimpien olentojen yhteistyö, kylvä eripuraa ja epäyhtenäisyyttä vihollismaiden kansalaisen keskuuteen, nostata nuoriso vanhaa polvea vastaan, laita huorat täydellistämään romahdus, tee avottomaksi vihollisesi perinteet.” Tämä viisaus tulee mieleen, kun katsoo USA:sta käsin luotuja ja sieltä tänne rantautuneita muotivirtauksia, 60-luvun vasemmistolaisuutta ym. USA tuntuu käyvän sotaa eurooppalaisuutta vastaan ja myös itseään vatsaan. Myös siellä on rajat avattu ja aatteet yhtä mädännäisiä kuin täällä. Näiden mädätysaatteiden avulla meidät voitetaan ja tehdään puolustuskyvyttömiksi. Ja nyt kaikki tuhoutuu nopeasti talouksien räjähtäessä velkoihin ja tätä seuraavassa eri ihmisryhmien konflikteissa, joissa globaali eliitti kätyreineen toimii erotuomarina, joka hajottaa ja hallitsee.

Niin ja siis moni luulee, että kansallissosialismi ei toiminut. Se toimi, vaikka sitä kohtaan kohdistettiin valtavia talouspakotteita ja koko maa oli raunioina 1933 ja veloissa ja koko maailma lamassa. Se, että Hitlerin olisi pitänyt aloittaa sota, koska muu ei olisi pelastanut maan taloutta, on hirvittävä valhe. Rooseveltin täytyi aloittaa sota USA:n  umpikujasta ulospääsyä varten. Tosin siellä lamaa oli pitkitetty tahallaan. Suurempi syy oli se, että "demokratia" eli kapitalismi ei olisi kestänyt kansallissosialistisen Saksan talouden kanssa kilpailemista ja muutenkin eri maat alkoivat liukua kohti vastaavaa mallia ja vaihtokauppa oli vaarassa yleistyä ulkomaankaupassa maailmassa. Valheet perustuvat tilattuihin ja sepitettyihin vuotoihin ja sodan jälkeisiin vääristelyihin (esim. 23.8.1939 puhe kenraaleille). Tuskin kukaan nyt haluaisikaan antaa kaikkea mahdollista maailmassa finanssieliitille ja alistua orjaksi. Vain puukko kurkulla. Kommunismi oli vain toinen tie ryöstää kaikki saman tahon haltuun. Se pelasi aina yhteen Lännen liberaalidemokraattisten aateveljien kanssa.

Vanha nettilainaus koskien Nachum Goldmanin kirjaa: "...Nachum Goldmannin visiot vuodelta 1915. Hän on tuolloin kirjoittanut kirjan Der Geist der Militarismus, jossa sangen avomielisesti esittelee ajatuksiaan. Hän halusi tuhota kaikki traditiot, arvot, tavat  ja sidokset ja luoda kaaoksen, jonka jälkeen hän halusi perustaa täysin uudenlaisen järjestyksen, aivan erilaisen kuin ennen ja hyvin hierarkkisen Uuden Maailmanjärjestyksen, joka muistuttaa paljon nykyistä globalismia. ...Lainaus: “Aikamme hengen ja historiallisen mission voisi kiteyttää seuraavasti: Tehtävä on järjestää kulttuuriyhteisö uudelleen, tähän asti vallinneen yhteiskunnallisen järjestelmän purkaminen ja korvaaminen uudenlaisella…kaikki uudelleenjärjestelyt koostuvat kahdesta osasta, vanhan järjestyksen tuhoamisesta ja uuden rakentamisesta. Ensin täytyy kaikki rajapaalut ja järjestystä pitävät rajoitteet kaataa ja hävittää myös vanhan systeemin tunnukset sekä kaikki uudelleen muokattavat ainekset sellaisenaan erotella tasavertaisina (WHackert: Yhteiskunnan atomisointi, katso ympärillesi). Sitten vasta voidaan aloittaa näiden elementtien uudelleen järjestely. Siten ensimmäinen tehtävämme nykyaikana on tuhoaminen: kaikki sosiaaliset säädyt ja luokat ja yhteiskunnalliset muodostelmat, jotka ovat olleet vanhan järjestelmän perusta, on tuhottava, yksittäinen ihminen on repäistävä irti ympäristöstä, jossa hän on kasvanut; mikään traditio ei voi olla pyhä enää; pitkäikäisyys on vain sairauden merkki, tunnuslauseemme on: mikä on ollut, pois. Voimat, jolla toteutamme tämän tuhon on, taloudellis-yhteiskunnallisesti kapitalismi ja poliittis-henkisesti demokratia. Miten paljon niiden avulla on saatu aikaan, on kaikkien tiedossa. Mutta tiedämme myös, että niiden tehtäviä ei ole vielä saatu vietyä loppuun. Vielä kapitalismi joutuu kamppailemaan vanhojen, perinteisten talouksien normien kanssa, yhä taistelee demokratia kaikkia taantumuksen voimia vastaan. Täydentäkäämme niiden työ sotilaallisessa hengessä! (WH: Ilmeisesti sotilaallinen henki tarkoittaa sitä, että yksittäisen kansalaisen tulee olla täysin putkinäköinen yhdenlaisen ajattelun totalitaristinen tuote). Univormuperiaatteemme tulee peruuttamattomasti viemään läpi negatiivisen tuhotehtävämme: Vasta kun kaikki kulttuuripiirimme jäsenet ja ryhmät on valjastettu kulttuurisysteemimme sotilaiksi, on tehtävä suoritettu. (WH: Vertaa tässä sielullisesti yhdenmukaisia/tasapäistettyjä kuluttajamassoja, jotka käyttäytyvät täsmälleen yhdenmukaisesti ja jakavat samat käsitykset). Sitten vasta koittaa toinen ja suurempi, vaikeampi tehtävä: Uuden järjestyksen rakentaminen. Yksilöt ja ryhmät, jotka on revitty syntysijoiltaan ja vanhoista säädyistään ovat järjestämättä ja anarkiassa levällään. Ne on nyt muodostettava uudelleen ja päätettävä kategorioista…on muodostettava pyramidimainen, hierarkkinen systeemi. (NG/Der Geist der Militarismus, s. 37).

Kun katsoo “Ranskan suurta vallankumusta”, vuoden 1848 vallankumouksellisia ja epäonnistunutta Saksan kaaokseen suistamista I maailmansodan jälkeen, niin huomaa vastaavanlaisten teoreetikoiden sormenjäljet. Neuvostoliitto on tällaisten visionäärien surullinen ilmentymä. Saksan suhteen on menossa neljäs yritys, jota nyt nimitetään usein “globalismiksi” ja “Uudeksi maailmanjärjestykseksi”. Ties mitä nykyisen hankkeen taustavoimilla onkaan vielä hihassaan. Raamatulliseltahan tämä kuulostaa, “Vedä alas, tuhoa, kitke juurineen”. Lainaukset ovat suomennettuja pätkiä Saksassa v. 2010 julkaistusta Wolfgang Hackertin kirjasta.